A5504 Koristontien ja Pohjanpellonkadun asemakaavan muutos

Yksityinen maanomistaja on hakenut kaavamuutosta asuin- ja palveluasuntojen toteuttamiseen.

Suunnittelualue

Suunnittelualue sijaitsee likimääräisesti Uudenmaantien, Koristontien, Pohjanpellonkadun ja Pellonmäenkadun rajoittamalla alueella.  

Suunnittelualue käsittää korttelin 5504, osan korttelista 5502, korttelin 5500 TY-alueen ja näiden etelänpuoleisen osuuden Pohjanpellonkadusta, Pellonmäenkadun risteysalueen, Uudenmaantien Kaarinan suuntaan johtavan tieosuuden sekä Koristontien risteysalueen Pohjanpellonkatuun asti.

Suunnittelun tavoitteet

Kaavamuutos laaditaan yksityisen maanomistajan aloitteesta. 

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa nykyisten ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueet pääosin asumis- ja palveluasumiskäyttöön. Kaavatyössä tutkitaan uusien kerrostalorakennusten liittymistä ympäröivään pientalorakennuskantaan. Kaavatyön myötä tullaan myös tarkastelemaan katu- ja maantiealueiden mitoitusta ja mt110-tien linja-autopysäkin sijaintia. Korttelin 5502 erillispientalojen korttelialueella tullaan tutkimaan korttelin ja katualueen rajausta siten, että tonttikoko säilyy nykyisellään.

Nykytilanne

Suunnittelualueella on voimassa Keskustan osayleiskaava (18.12.2000). Osayleiskaavassa suunnittelualue on ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten aluetta (TY), erillispientalojen aluetta (AO), puistoa (VP) ja autopaikkojen aluetta (LPA). Alueelle on myös osoitettu jalankulku- ja pyöräilyväyliä. Alueella kulkee myös seudullinen pääväylä.

Suunnittelualueella on voimassa neljä eri asemakaavaa, joissa suunnittelualue on tie- ja katualuetta, jalankululle ja polkupyöräilylle varattua katua, ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialuetta (TY) sekä erillispientalojen korttelialuetta (AO). 

Kartat ja muut suunnitelmat

Yhteystiedot

Käyntiosoite

Oskarinkatu 4
2. krs
20780 Kaarina

Postiosoite

Kaarinan kaupunki/Kaavoitus
PL 12
20781 Kaarina

Sähköposti
kaavoitus@kaarina.fi

Jaa