Kuvispaja Kaarina-talolla

Päivämäärä
  • Pe 15.7.2022 klo 10.00 - 14.00
Tapahtumapaikan nimi
Kaarina-talo

Lautakunnankatu 1
20780 Kaarina

Hinta
Tapahtuma on maksuton.

Urbaanit kasvit, kirjaston ympärillä/torilla: Kasvien tunnistamista ja maalaamista/piirtämistä
Pe 15.7. klo 10-14

Kasvaako täällä mikään? Salapoliisityötä kaupungin luonnonvaraisten kasvien etsimiseksi urbaanista ympäristöstä. Yritetään kartoittaa päivän aikana, mitä kaikkia kasveja kasvaa Kaarinan keskustassa. Kasvin voi maalata tai piirtää omien taitojensa mukaan, se riittää ja on juuri hyvä. Kasvin voi maalata tai piirtää kasvupaikallaan tai ottaa siitä kuvan ja tulla piirtämään/maalaamaan Kaarina-talon vierelle. Kasvion lehdet kiinnitetään esille. Tarkoitus on siis löytää kasvi, jota ei ole vielä löydetty kokoelmaan. Kasveja ei tarvitse osata tunnistaa, se voidaan tehdä yhdessä pisteellä kasvikirjojen ja googlen avulla. Päivän päätteeksi työt voi hakea meiltä tai seuraavan viikon kuluessa Fiskarista. Idea on havainnollistaa kaupunkiluontoa ja kiinnittää siihen huomiota sekä kokeilla toteuttaa kasveja mallin mukaan lyijykynillä, puuväreillä ja vesiväreillä.

Kaarinan kaupunki | nuorisopalvelut

Jaa