Näyttelyt 2021: toukokuu

Päivämäärä
Tapahtumapaikan nimi
Kaarina-talo ja Piikkiön kirjasto
Lisätietoja

Kaarina-talo
Lautakunnankatu 1, Kaarina
Kaarina-talon aukioloajat 

Piikkiön kirjasto
Hadvalantie 9, Piikkiö
Piikkiön kirjaston aukioloajat


Anri Veston, näyttelykoordinaattori
Kaarinan kulttuuri ja kirjastopalvelut
anri.veston[at]kaarina.fi, 050 353 0946

Hinta
Tapahtuma on maksuton.

Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa tutustutaan Kasvavaan Kaarinaan, Kaarinan Kuvaajien valokuvanäyttelyssä, jossa on pääosin tuoreita kuvia rakennuksista, teistä ja ympäristöstä, jossa luonto on edelleen lähellä. Näyttely on Kaarinan Kuvaajien yhteishanke ja siinä on mukana useita kuvaajia. Kaarina-talon toisessa kerroksessa Heidi Keskikylän Katoavat ja piiloutuneet -näyttelyn teemana ovat uhanalaiset ja vaarantuneet eläimet. Piikkiön kirjastossa on myös Kaarinan Kuvaajien valokuvia, siellä aiheena on Vesi. 


Kaarinan Kuvaajat: Valokuvanäyttely Kasvava Kaarina
3.–31.5.2021 | Kaarina-talo 1. krs

Kaarinan väestö kasvaa vaudikkaasti, suhteellisesti eniten koko maakunnassa. Tämä heijastuu mm. siinä, että Kaarinassa rakennetaan paljon. Valokuvanäyttelyn rungon muodostaa tuoreet kuvat Kaarinasta: erilaisista rakennuskohteista ja valmiista rakennuksista, teistä, ja ympäristöstä eri näkökulmista. Näyttelykuvien valinnassa on painotettu erityisesti uusia ideoita ja kuvakulmia.

Näyttelyssä on kehystettyjä valokuvia noin 40.  Lisäksi näyttelyssä on kuvaesitys, jossa on runsaat 100 kuvaa.

Kuvaajien erityisiksi suosikkikohteiksi valikoitui Kaarina-talo ja Kaarinan keskustassa tapahtuva rakentaminen. Myös ajankohtaista koulurakentamista ja omakotialueita kuvattiin paljon. Toki tiet ja ympäristö myös saivat huomiota. Uusista alueista aivan erityinen kohde oli Piispantornin alue, jossa vanha panimorakennus ympäristöineen on uusiutunut ja siitä on näyttelyssä paljon kuvia.

Kuvaesityksen teemat ovat  näyttelyn "Kasvava Kaarina" kuvien lisäksi myös Kaarina kiinnostavana alueena. Esillä kuvaesityksessä ovat Rauhalinna, Tuorla, Piikkiön Huttalanmäki, Linnavuori ja Yltöinen, Kuusiston piispanlinnan rauniot, Littoinen, Veteraanipuisto/Ruusupuisto, Piikkiön keskusta, Voivalan ranta, Kuusistonalmi ja Hovirinta.

Kolmantena teemana kuvaesityksessä on luonto. Tässä kuvaesityksen päätösosassa on kuvia kaarinalaisesta luonnosta: maisemia, kasveja ja monenlaista elämää.

Kehystettyjen valokuvien ja kuvaesityksen lisäksi on neljään vitriiniin nostettu esille tärkeitä kaarinalaisia asioita: Kaarinan nimikkokukka keltavuokko, nimikkolintu tikli sekä kiinnostavat kaarinalaiset kohteet Kuusiston piispanlinnan rauniot, Littoistenjärvi, Tuorla ja Linnavuoren alue, jolta löytyy Kaarinan korkein kohta, 79 metriä merenpohjasta.

Kaiken kaikkiaan näyttelyssä on kuvia 12 eri kuvaajalta.

Kaarinan Kuvaajat ry on perustettu vuonna 1994. Yhdistys määrittelee perustamisasiakirjoissaan tarkoituksensa näin: "Kaarinan Kuvaajat ry edistää valokuvausta ja videokuvausta ja herättää harrastusta siihen". Tätä tarkoitusta yhdistys toteuttaa edelleen, painottuen kuitenkin valokuvaukseen. Näyttelytoiminta on osa aktiivista toimintaamme jota olemme jatkaneet myös nyt korona-aikana, samoin kuin leikkimielistä ja välillä hiukan vakavampaakin kilpailutoimintaamme.

 

Heidi Keskikylä: Katoavat ja piiloutuneet
3.–31.5.2021 | Kaarina-talo 2. krs

Katoavat ja piiloutuneet taidenäyttelyssä on esillä maalauksia uhanalaisista eläimistä. Teokset kuvaavat lajeja, jotka ovat vaarassa kadota. Ne ovat meidän silmissämme usein näkymättömiä ja merkityksettömiä aivan kuin nämä eläimet olisi tarkoituksella piilotettu meiltä.

Heidi Keskikylä on opiskelija, itseoppinut taiteilija ja Suomen Taiteilijat ry:n jäsen, jolla on viimeisen viiden vuoden aikana ollut 15 taidenäyttelyä eri puolilla Suomea. Hän on myös julkaissut neljä nuorten fantasiaromaania.
 

Kaarinan Kuvaajat: Vesi
3.–31.5.2021 | Piikkiön kirjasto

Kaarinan Kuvaajien näyttelyaihe, vesi tai muu neste, tuli edellisen kuukauden salakampa-kilpailusta. Aiheena vesi innoittikin kuvaajat virtaavan veden äärelle. 

Kuvissa näkyvät usein kuohuvat kosket ja tyrskyvät laineet, kuvia on kaukomailta, Suomesta ja myös kotikonnuita. Toki levollisempiakin vesiä ja tunnelmia löytyy. Kuvia on kauniista heijastumista, maisemista ja linnuista maiseman osana. Vain yksi kuvaaja oli kuvannut muuta nestettä kuin vettä. Tuossa hieman erilaisessa kuvassa neste palaa tuopissa. Sinisävyisessä näyttelyssä on 20 kuvaa 10:neltä eri kuvaajalta.

Kuva: Hanna Voutilainen | Nautelankoski

Lisätiedot:
Anri Veston, näyttelykoordinaattori
Kaarinan kulttuuri ja kirjastot
050 353 0946 / anri.veston@kaarina.fi

Katso kaikki näyttelyt: kaarina.fi/nayttelyt

Katso Kaarina-talon ja Piikkiön kirjaston ajankohtaiset aukioloajat tästä linkistä.

Ajankohdat

3.5.2021 - 31.5.2021
Viikonpäivä Klo
maanantai
  • 9.00 - 19.00
tiistai
  • 9.00 - 19.00
keskiviikko
  • 9.00 - 19.00
torstai
  • 9.00 - 19.00
perjantai
  • 9.00 - 19.00
lauantai
  • 10.00 - 15.00
Aukioloajat
Huom! 18.5.2021 saakka kirjastoissa rajoitetut palvelut.
19.5.-3.6.2021 kirjasto suljettu järjestelmänvaihdon vuoksi.

*********
Talviaikaan
maanantai-perjantai klo 9-19
lauantai klo 10-15

Kesällä 1.6.-31.8.
maanantai-perjantai klo 10-19, lauantai suljettu

Aatto- ja pyhäpäivinä poikkeavat aukioloajat.

Palautusluukku toimii kirjastokortilla ja siihen liitetyllä pin-koodilla.
Käyntiosoite

Lautakunnankatu 1
20780 Kaarina

Postiosoite

PL 50
20781 Kaarina

Puhelin
Kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtaja 02 588 4402
Sähköposti
paakirjasto@kaarina.fi
Lisätietoja

Aikuisten osasto puh. 02 588 4400

Lasten ja nuorten osasto puh. 02 588 4403

Kouluyhteistyö, lapset ja nuoret 02 588 4403

Asiakaslaskutus, toimistotarvikkeet puh. 02 588 4401

Ostolaskut puh. 050 512 7850

Kaarinan pääkirjaston löydät Kaarina-talosta

 

*******

Kirjastojen palvelut koronapandemian aikana
 

Lisätietoja järjestelmänvaihdon aiheuttamista muutoksista Kaarinan kirjastojen palveluihin

 

Aukioloajat
Huom! 18.5.2021 saakka kirjastoissa rajoitetut palvelut.
Omatoimikirjasto ei ole koronarajoitusten vuoksi käytössä 18.5.2021 saakka.

Kirjasto suljettu 19.5.-3.6.2021 järjestelmänvaihdon vuoksi.

**********

Omatoimikirjasto on avoinna ma-pe klo 7-19, la ja su klo 7-17.

Asiakaspalvelu avoinna talviaikaan
maanantai ja keskiviikko klo 12-19
tiistai ja torstai sekä perjantai klo 10-16

Aatto- ja pyhäpäivinä poikkeavat aukioloajat.

Asiakaspalvelu avoinna kesäaikaan 7.6.-29.8.:
maanantai klo 12-19
tiistai-perjantai klo 10-16

Lainat voi jättää palautusluukkuun.
Postiosoite

Hadvalantie 9
21500 Piikkiö

Puhelin
02 588 4410
Sähköposti
piikkion.kirjasto@kaarina.fi
Lisätietoja

Omatoimiaikana pääset sisään kirjastokortilla ja siihen liitetyllä tunnusluvulla. Lukulaite on ovea vastapäätä tolpassa. Jos sinulla ei ole tunnuslukua, saat sen Vaski-kirjastoista, ota henkilöllisyystodistus mukaan.

 

*******

Kirjastojen palvelut koronapandemian aikana
 

Lisätietoja järjestelmänvaihdon aiheuttamista muutoksista Kaarinan kirjastojen palveluihin

Jaa