Näyttelyt 2022: maaliskuu

Kaarina-talo
Lautakunnankatu 1, Kaarina
Kaarina-talon aukioloajat
Anri Veston, näyttelykoordinaattori
Kaarinan kulttuuri ja kirjastopalvelut
anri.veston[at]kaarina.fi, 050 353 0946
Kaarina-talon näyttelytilat täyttyvät maaliskuussa runsaalla teostarjonnalla. Ensimmäisessä kerroksessa nähdään kolmen akvarellistin; Arja Hongan, Ulla Lehtisen ja Kaisa-Leena Kaarlosen herkkiä akvarelliteoksia. Toisessa kerroksessa on Niemenkulman koulun oppilastöiden näyttely, jonka sisältönä on monin eri tekniikoin tehtyjä muinaiskasviteeman töitä.
Arja Honka, Ulla Lehtinen ja Kaisa-Leena Kaarlonen: Akvarellitrio
2.–30.3.2022 | Kaarina-talo 1. krs
Kun kolmen akvarellistin tiet kohtasivat 20 vuotta sitten maalausleirillä Pyhärannassa, alkoi siitä maalaaminen osin yhdessä, osin erikseen. Luonto, kukat ja saaristo ovat usein inspiraation lähteinä, kun kukin omalla tyylillään toteuttaa taidetta.
Arja Honka
Arja Hongan akvarellimaalaus alkoi kansalaisopiston kurssilla vuonna 1993. Siitä lähtien Honka on jatkanut akvarellikursseja useiden eri taiteilijoiden opissa. Mieleenpainuvimmat maalausmatkat ovat olleet purjehdus Albanus-purjelaivalla Turun- ja Ahvenanmaan saaristossa ja retki Etelä-Ranskan Claviersiin, jossa hän sai maalata taiteilija Ari Laitisen ohjauksessa.
Saaristo ja sen upeat kalliomaisemat on aina kiehtoneet Honkaa, joka asuu Paraisilla, Atun saarella. Kukat ovat myös usein hänen taulujensa aiheena, etenkin kesällä luonnon keskellä maalatessa. Näyttelyihin Honka on osallistunut yhdessä Taidekerho Picturan ja maalariystäviensä kanssa Turussa ja Paraisilla.
Ulla Lehtinen
Maalausharrastus on ollut aina osa Ulla Lehtisen elämää. Akvarellit tulivat mukaan vuonna 1989, jolloin Lehtinen osallistui ensimmäiselle maalausleirille Houtskarissa, ohjaajana inspiroiva Heli Sammalisto. Tämän jälkeen Lehtinen on osallistunut lukuisille kursseille eri opettajien johdolla, kuten mm. Albanus-purjehdus ja Etelä-Ranskan Claviers yhdessä Arja Hongan kanssa.
Ulla Lehtinen on puutarhuri Paraisilta, jota inspiroi saaristo ja oman puutarhan kukat. Näyttelyitä Lehtinen on pitänyt vuodesta 1992 lähtien lähes joka vuosi sekä yhteis-, että yksityisnäyttelyinä Turussa, Paraisilla, Helsingissä ja Keravalla. Lehtinen on jäsenenä Taidekerho Picturassa, Kaarinan Taideyhdistyksessä ja Turun Sunnuntaimaalareissa.
Kaisa-Leena Kaarlonen
Kaarlonen on aina ollut kiinnostunut taiteesta ja käsillä tekemisestä. Lastentarhaopettajan ja maatilan emännän töiden ohella hän perusti ystävänsä kanssa nukketeatterin ja kierteli vuosia lastenjuhlissa esiintymässä. Työ jatkuu nykyään ohjaamalla näytelmiä, valmistamalla teatterinukkeja ja pitämällä kursseja ateljeetalossaan.
Vuonna 1999 Kaarlonen osallistui ensimmäiselle akvarellikurssille. Tuon kuukauden mittaisen kurssin jälkeen hän tempautui mukaan akvarellimaailmaan. Vuosien 1999-2021 aikana Kaarlonen on pitänyt useita yksityis- ja yhteisnäyttelyjä ja hänen teoksiaan on hankittu myös julkisiin tiloihin.
Kaisa-Leena Kaarlonen asuu Perniössä ja pyörittää siellä Galleria Levolaa sekä pitää akvarellikursseja. Ohjenuoranaan Kaarlonen pitää ystävänsä, taiteilijaprofessori Nandor Mikolan sanoja: ”Maalaa joka päivä”.

Niemenkulman koulun oppilastöiden näyttely: Kasvan, kasvaa
2.–30.3.2022 | Kaarina-talo 2. krs
Kasvan, kasvaa,
aina ja ajassa.
Näyttelyssä voit kokea aiheita ja tunnelmia
• luonnosta, muinaiskasveista, oppilaiden omista kokemuspiireistä ja mielikuvista.
Muinaiskasvit ovat paikkakunnalla kasvavia erityislaatuisia kasveja, jotka ovat merkkejä elämästä noin 1000 vuoden takaa. Taiteilemalla näitä kasveja oppilaat ovat eläytyneet rautakauden ihmisten elämään, kasvien käyttötarkoituksiin ja kasvupaikkoihin.
Oppilaat ovat toteuttaneet työt käyttämällä mm. seuraavia materiaaleja ja tekniikoita:
• vahaliidut
• kuivapastelliliidut
• peitevärit, vesivärit
• maalit
• painovärit
• sekatekniikka
• keramiikka
Niemenkulman koulun näyttelyt ja projektit
Niemenkulman koulu on järjestänyt oppilastöiden näyttelyitä eri teemoilla tai osallistunut kutsunäyttelyihin vuodesta 1993 alkaen. Näyttelyitä on järjestetty paikallisesti, ympäristökunnissa, Helsingissä ja Kuubassa. Oppilaiden töitä on ollut esillä myös Hyvinkään kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen näyttelyssä, paikallislehdissä, Turun Sanomissa ja TV1:ssä ja TV2:ssa.
Vuosien varrella Niemenkulman koulun oppilaat ovat saaneet tehdä yhteistyöprojekteja joidenkin museoiden kanssa (esim. Aboa Vetus & Ars Nova, Turun biologinen museo).
Koulun kuvataideopetuksen pääperiaatteina ovat muun muassa:
• pitkäjänteisen työskentelyn oppiminen
• kuvan monipuolisen tarkastelun oppiminen
• kuvallisen ilmaisun kehittyminen askel askeleelta
• monipuolinen tutustuminen eri materiaaleihin ja tekniikkoihin

Lisätiedot:
Anri Veston, Näyttelykoordinaattori
Kaarinan kulttuuri ja kirjastot
050 353 0946 / anri.veston@kaarina.fi
Katso kaikki näyttelyt: kaarina.fi/nayttelyt
Katso Kaarina-talon ajankohtaiset aukioloajat tästä linkistä.
Ajankohdat
Viikonpäivä | Klo |
---|---|
maanantai |
|
tiistai |
|
keskiviikko |
|
torstai |
|
perjantai |
|
lauantai |
|