Koronapandemia leviää huolestuttavaa vauhtia - suosituksiin ei muutoksia

Julkaistu: 10.11.2020 | Päivitetty: 10.11.2020

Koronapandemia kiihtyy Varsinais-Suomessa nopeasti. Virus leviää tällä hetkellä eniten omasta perhe- ja lähipiiristä. Lisäksi erityisesti Turun kouluissa sekä toisen asteen oppilaitoksissa on runsaasti tartuntoja ja altistumisia. Koronapandemiaryhmä muistuttaa, että pienistäkin oireista tulisi ehdottomasti jäädä kotiin ja tarvittaessa hakeutua koronatestiin. Työryhmä ei muuttanut voimassaolevia suosituksia.

Koronapandemia leviää Varsinais Suomessa huolestuttavaa vauhtia

– Koronavirus leviää alueellamme hyvin huolestuttavaa vauhtia. Viimeistään nyt meidän kaikkien on osaltamme muistettava vastuullinen toiminta arjessa, jotta saamme estettyä tartuntoja. Haluamme varmasti viettää vuodenvaihteen lomat mahdollisimman normaaliin tapaan. Siksi nyt on aika noudattaa turvallisia etäisyyksiä ja pysytellä pienistäkin oireista kotona sekä hakeutua tarvittaessa koronatestiin, alueellisen koronapandemiatyöryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomi on edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa, mutta lähestyy leviämisvaihetta. Alueellinen koronapandemiaryhmä arvioi vaiheen kolmiportaisella asteikolla viikoittain.

Todetuista koronatapauksista pystytään maakunnan alueella selvittämään yli 70 prosenttia. Koronatilanne on eri kunnissa hyvin erilainen. Suurimmissa kaupungeissa tapauksia on selvästi enemmän kuin pienissä kunnissa. Varsinais-Suomen alueellinen koronapandemiaryhmä kannustaa kuntia tekemään päätöksiä maskien käytöstä kunnan epidemiologisen tilanteen mukaisesti.

– Osassa Turun peruskouluja tartuntoja ja altistumisia on hyvin runsaasti. Muualla maakunnassa oppilaitoksissa ei toistaiseksi ole ollut yhtä suuria ongelmia. On kuitenkin tyypillistä, että leviäminen alkaa nimenomaan suuremmista kaupungeista, Pietilä sanoo.

Sairaalahoidon tarve on lisääntynyt. Tyksin sairaaloissa on nyt hoidossa yhdeksän koronapotilasta.

– Koronatapausmäärät ja sairauden ilmaantuvuusluku ovat kasvaneet merkittävästi kahdessa viikossa. Varsinais-Suomen ilmaantuvuusluku on kaksinkertaistunut verrattuna aiempaan tarkastelujaksoon, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo.

Työryhmä ei muuttanut voimassaolevia suosituksia: www.vsshp.fi/korona

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakatsaus 10.11.2020

Varsinais-Suomessa koronapandemia on kiihtynyt nopeasti. Koronavirustaudin ilmaantuvuudessa on tapahtunut selvää nousua. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ilmoittama ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on noussut merkittävästi vertailuajankohdasta (12.10.-25.10. jolloin 34,5) ja on nyt kahden viikon (26.10.–8.11.) ajalta 62,9.

Kolmannes koronatartunnoista saadaan perheen ja lähipiirin sisällä. Oppilaitoksiin liittyvät tartunnat ovat olleet kasvussa viimeisten kahden viikon aikana. Yökerhoista ja ravintoloista lähtöisin olevia tartuntoja ei ole ilmennyt enää juurikaan. Ulkomaanmatkan jälkeisiä koronatartuntoja todetaan edelleen.

Viime viikon aikana (2.–8.11.) todettiin 147 uutta tartuntaa, joista 55 tapausta todettiin viikonlopun aikana. Koronavirustapauksien kokonaismäärä sairaanhoitopiirin alueella on 8.11. mennessä 1 198 tapausta.

Lue koko Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mediatiedote 10.11.2020. klo 14.30.

Alueellinen koronaa ehkäisevä ryhmä on monen toimijan yhteinen ohjausryhmä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja linjaa alueellisia suosituksia. Työryhmässä ovat mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, ELY-keskus sekä edustus useista kunnista ja THL:sta. Työryhmää johtaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Lisätietoja:

  • Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä, p. 02 3139 624 tai 050 5150 615, koronavirustilanteesta Varsinais-Suomessa
  • Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala, p. 02 3133 153 tai 040 5835 103, sairaalahygieniatoiminta ja koronavirusta koskevat kysymykset

Jaa