Koronarokotusten tehosteannokset alkavat syksyn aikana

Julkaistu: 6.9.2022 | Päivitetty: 7.9.2022

Koronarokotuksen tehosteannoksen voi ottaa tulevalla syyskaudella, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. Tehosterokotteen ottamista ei suositella heti syyskuussa, vaan myöhemmin syksyllä samalla käynnillä influenssarokotuksen kanssa. Erona aiempaan on, että tehosteannoksen kohderyhmien osalta ei ole enää väliä, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan.

Tehosterokotteita aletaan antaa:

  • voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
  • 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville.
  • kaikille 65 vuotta täyttäneille.

Tehosteannos voidaan poikkeuksellisesti antaa myös muille 18 vuotta täyttäneille erityisistä syistä yksilöllisen harkinnan ja riskiarvion perusteella esimerkiksi työkomennuksen tai matkan kohdemaan vaatimusten vuoksi.

THL:n aiemmin antamat suositukset koronarokotusten perussarjasta ja tehosteista ovat yhä voimassa. THL tiedottaa myöhemmin tulevista varianttivalmisteista ja mitä rokotteita syksyn tehosteannoksissa käytetään.

Lue lisää tehosterokotuksista THL:n sivuilta

Lue lisää koronarokotuksista Kaarinassa

Jaa