Piikkiön kirjaston omatoimiaika on pois käytöstä viikonloppuisin 20.1.-19.3.2023

Julkaistu: 17.1.2023 | Päivitetty: 17.1.2023
Piikkiön kirjaston omatoimiaikaa viikonloppuisin rajoitetaan toistuvan häiritsevän käytöksen ja ilkivallan takia.

Piikkiön omatoimikirjastossa on syksyn 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana tapahtunut toistuvasti ilkivaltaa ja esiintynyt häiriökäyttäytymistä erityisesti viikonloppuisin. Häiriöihin on puututtu puhutteluin, paikallisvartioinnilla ja vakavimmissa tapauksissa olemalla yhteydessä poliisiin, mutta häiriöitä ei ole saatu loppumaan. 

Häiriökäyttäytymisen vuoksi Piikkiön omatoimikirjaston aukioloaikoja rajoitetaan kahden kuukauden määräajaksi. Omatoimikirjasto on viikonloppuisin poissa käytöstä 20.1. - 19.3.2023.  

Omatoimiaika on käytössä arkiaamuisin klo 7 alkaen palveluajan alkuun asti ja maanantaista torstaihin palveluajan jälkeen klo 21 saakka. Viikonloppuisin perjantaista klo 16 alkaen maanantaihin klo 7 asti omatoimiaika on pois käytöstä. 

Perjantaina 27.1.2023 Piikkiön kirjastossa ei ole palveluaikaa henkilökunnan koulutuspäivän vuoksi. Silloin omatoimikirjasto on käytössä klo 7-16.  

Lisätietoja:
kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtaja Arja Pesonen, puh. 050 373 2742

Jaa