Varsinais-Suomi siirtyi koronapandemian leviämisvaiheeseen

Julkaistu: 8.12.2020 | Päivitetty: 8.12.2020

Varsinais-Suomi siirtyi koronapandemian leviämisvaiheeseen. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi tänään 8. joulukuuta, että tilanne on vaikeutunut edelleen, sillä tartuntamäärät ovat kasvaneet ja tapausmäärien kasvunopeus kiihtynyt selvästi.

Varsinais-Suomessa todetaan tällä hetkellä päivittäin noin 50 uutta koronatapausta. Positiivisten näytteiden osuus testatuista ja kokonaismäärä ovat edelleen nousussa. Valitettavasti tartunnan lähde jää tuntemattomaksi yhä useammin. Tartuntoja tulee nyt myös yhä useammista erilaisista lähteistä. Tartunnanlähde on viime viikolla saatu kuitenkin jäljitettyä 63 prosentissa tapauksista. Koronavirustaudin ilmaantuvuus on edelleen noussut, ja on nyt 103 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden (6.12.2020).

– Annoimme jo viime viikolla koronaepidemian kehityssuuntaa ennakoiden käytännössä kaikki leviämisvaiheen suositukset. Tarkkailemme nyt, miten suositukset tehoavat ja toimivat, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.  

Varsinais-Suomen alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu uudelleen viimeistään tämän viikon perjantaina arvioimaan mahdollisia uusia suosituksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Alueellisen koronakoordinaatioryhmän 1.12.2020 antamat suositukset.

– Tällä hetkellä merkittävä osa tartunnoista tulee lähipiiristä. Suositukset epidemian hillitsemiseksi liittyvät kontaktien ja liikkumisen vähentämiseen. Käytettävissäme olevilla rajoituksilla on hyvin vaikea hidastaa epidemian leviämistä kotona ja omassa lähipiirissä. On kaikkien meidän omista arkipäiväisistä valinnoistamme kiinni, miten hyvin saamme minimoitua mahdolliset tartuntatilanteet. Lisäksi meidän tulee yhdessä kuntien kanssa varmistaa, että viesti tilanteen vakavuudesta tavoittaa aivan kaikki ihmiset, sanoo Mikko Pietilä.  

Uusista koronatapauksista miltei kolmasosa liittyy perheiden tai lähipiirin tartuntoihin. Lisäksi tartuntoja on tullut oppilaitoksissa, työpaikoilla sekä ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä eri puolilla maakuntaa.

– Tartuntalähteiden moninaisuus on kasvanut selvästi. Esimerkiksi eräästä parinkymmennen vieraan illanviestosta tietoomme tuli kahdeksan tartuntaa. Monet uusista tartuntatapauksista ovat valitettavasti sellaisia, joissa suosituksia etäisyydestä, kokoontumismääristä tai maskin käytöstä ei ole noudatettu, Esa Rintala kertoo.

Tyksin laboratorioissa analysoitiin viime viikolla (30.11.–6.12.) enemmän näytteitä kuin millään viikolla epidemian aikana aiemmin, yhteensä 10 961 koronanäytettä. Näytemäärä lisääntyi kolmanneksella verrattuna edelliseen viikkoon. Positiivisten näytteiden osuus kaikista sairaanhoitopiirin koronanäytteistä oli 2,5 prosenttia. Viikkoa aiemmin (29.11.) positiivisten koronanäytteiden osuus Varsinais-Suomessa oli 2,4 prosenttia. Koronanäytteen vastauksen viive oli noin 1,5 vuorokautta.

Sairaalahoidon tarve on edelleen pysynyt kohtuullisena. Tilanne voi kuitenkin muuttua hyvin nopeasti. Tyksissä on koronavirustaudin vuoksi tällä hetkellä hoidossa yhdeksän potilasta.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedote 8.12.2020

Tiedotteeseen sisältyy myös graafeja sekä tietoa uusista koronatapauksista ja ilmaantuvuusluvuista, lue koko tiedote tästä.

Kaarinan kaupungin Muutoksia palveluissamme -koronakoontisivu

Jaa