Kaupungin verkkosivut saivat käyttäjiltä hyvän arvosanan
Kaarinan kaupungin verkkosivut saivat syksyn ja talven 2025-2026 aikana toteutetussa käyttäjäkyselyssä arvosanan 8,06. Kyselyyn otti osaa 522 vastaajaa. Kyselytutkimuksesta saatu palaute tukee verkkosivujen sisällön ja toiminnallisuuksien kehittämistä.
Kyselytutkimukseen vastanneet olivat kaupungin verkkosivuista sitä mieltä, että sivusto on hyödyllinen, sen sivut toimivat ongelmitta ja sivustoa on helppo käyttää. Toisaalta vastaajat olivat myös sitä mieltä, että sivusto ei erityisemmin erotu edukseen ja sivustolla olevan tiedon löytämisessä on joskus vaikeuksia. Vaikka 84 % vastaajista kertoi löytäneensä hakemansa tiedon, palautteen perusteella sivuston omaa hakutoimintoa on syytä edelleen kehittää.
Osa vastaajista toivoi sivustolle lisää ruotsinkielistä sisältöä. Tällä hetkellä sivustolla on käytössä tekoälypohjainen käännöstoiminto, jolla voi kääntää sisältösivut. Toiminto on tulossa käyttöön myös etu- ja laskeutumissivuille. Käännettävät kielet ovat ruotsin lisäksi englanti, ukraina, arabia ja farsi.
Eniten vastaajat olivat tulleet hakemaan sivuilta vapaa-aikaan ja harrastuksiin tai liikuntaan liittyvää tietoa, ajankohtaisasiaa, kirjastoon liittyvää tietoa, tapahtumakalenteria, kulttuuriin liittyvää asiaa sekä tietoa kaupungin palveluista yleensä. 70 % vastaajista oli Kaarinan kaupungin asukkaita ja 30 % ulkopaikkakuntalaisia.
Kaupungin sivusto sai vastaajilta arvosanan 8,06. Tämä on aavistuksen parempi kuin vuonna 2024, jolloin kyselytutkimus toteutettiin Kaarinassa edellisen kerran ja jolloin arvosanaksi tuli 7,91.
Kyselytutkimus toteutettiin 18.10.2025-16.1.2026 Kaarinan kaupungin verkkosivuille tuodulla ponnahdusikkunalla, joka sisälsi sähköiseen kyselylomakkeeseen johtavan linkin. Tutkimuksen toteutti Suomen OnlineTutkimus Oy. Käyttäjäkysely järjestetään seuraavan kerran 1-2 vuoden päästä.
Kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken on arvottu palkintoja ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kaarinan kaupunki kiittää lämpimästi vastaajia arvokkaasta palautteesta!