Kuntien yhteinen E-kirjasto avataan 29.4.
Ennakkotiedoista poiketen avaamispäiväksi on tänään vahvistunut 29.4. aikaisemmin ilmoitetun 23.4. sijaan.
E-kirjasto on Kansalliskirjaston ja kuntien yhteinen palvelu, josta voit lainata e-kirjoja, e-äänikirjoja ja aikakauslehtiä. E-kirjastoa käytetään E-kirjasto-sovelluksella, jonka voit ladata puhelimelle tai tabletille sovelluskaupasta avaamispäivänä. Selainversio on tulossa käyttöön myöhemmin.
E-kirjaston käyttöön et tarvitse kirjastokorttia, sillä palveluun rekisteröidytään vahvalla tunnistautumisella esimerkiksi pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Sovelluksen voit ladata sovelluskaupasta E-kirjaston avaamispäivänä.
Myös lapset voivat käyttää E-kirjastoa: huoltaja rekisteröi alle 18-vuotiaan sovelluksen käyttäjäksi. Yli 13-vuotias voi rekisteröityä itsekin, jos hänellä on mahdollisuus vahvaan tunnistautumiseen.
E-kirjastoa voivat käyttää ne henkilöt, joiden kotikunta on liittynyt E-kirjastoon. Kaikki Vaski-kirjastojen kunnat ovat mukana palvelussa.
E-kirjastossa on aineistoja suomeksi ja ruotsiksi. Muun kieliset aineistot saadaan palveluun myöhemmin kesällä. Aineistoja hankitaan jatkuvasti, joten uutta luettavaa ja kuunneltavaa tulee lisää joka viikko.
E- ja e-äänikirjan laina-aika on kaksi viikkoa, jonka jälkeen kirja palautuu automaattisesti. Voit myös palauttaa kirjan itse ennen laina-ajan päättymistä. Lainoja voi olla viisi kerrallaan. Lukuoikeuksia on rajallinen määrä, joten suosituimpia aineistoja voi joutua jonottamaan. Kirjoihin voi tehdä varauksia ja niitä voi olla viisi kerrallaan. Digilehteä voit lukea kaksi tuntia kerrallaan.
E-kirjastoon siirtyminen tarkoittaa myös muutoksia Vaskin e-aineistokokoelmaan. Ellibs on käytössä kesäkuun loppuun saakka ja OverDriven käyttö päättyy vuoden 2024 aikana. Näihin palveluihin ei hankita enää uutta aineistoa. Huomioithan myös, että Ellibsin ja OverDriven lainat ja varaukset eivät siirry uuteen palveluun. Etäkäytettävä ePress aikakauslehtipalvelu poistuu käytöstä 14.5. Muiden palvelujen osalta kokoelmaan ei tule muutoksia.
Palvelun tuottaa Kansalliskirjasto yhteistyössä yleisten kirjastojen kanssa.
Usein kysytyt kysymykset E-kirjastosta
Kuvituskuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää