Lahjoita lämpöä -kampanjan tuloksena syntyi lähes 200 joulupakettia

Julkaistu: 14.12.2022 | Päivitetty: 22.8.2023

Lahjoita lämpöä -kampanja innosti kaarinalaiset neulomaan marraskuun aikana niin villasukkia, lapasia, sormikkaita, pipoja, huiveja kuin kaulureitakin. Yhteensä lahjoituksia kertyi kuukaudessa lähes kaksisataa. Lahjoitukset toimitettiin Kaarinasta Varsinais-Suomen Sininauha ry:lle, joka jakaa ne tällä viikolla eteenpäin.

- Teimme joulupaketteja, joihin laitoimme lahjoitusten lisäksi suklaata. Toimitamme paketteja Sillankorvaan, Päihde- ja ensikoti Pinjaan, avopalveluyksikkö Oliviaan, Turun ensi- ja turvakotiin ja vieroitushoitoyksikkö Katkoon. Osan paketeista annamme suoraan vähävaraisille perheille ja omille vähävaraisille asiakkaillemme, Varsinais-Suomen Sininauha ry:n toiminnanjohtaja Totti Räsänen kertoo.

Räsänen arvelee, että lahjalla on saajalleen suuri merkitys.

- Monelle tämä saattaa olla joulun ainoa lahjapaketti. Lahja voi esimerkiksi tuoda mieleen hyviä muistoja lapsuudesta, hän sanoo.

Varsinais-Suomen Sininauha ry:n toiminnan ydintä on tukea heidän asiakkaitaan elämään päihteetöntä ja rikoksetonta elämää. Suhteet asiakkaisiin ovat yleensä pitkiä, ja myös asiakkaiden läheisten tukeminen on osa toimintaa.

- Me ajattelemme, että on tilanne mikä tahansa, aina on toivoa, Räsänen kiteyttää.

Lahjoita lämpöä -kampanjan järjestävät A-klinikkasäätiö ja EHYT ry. Kaarinan kaupunki toimi tänä vuonna ensimmäistä kertaa lahjoitusten keräyspisteenä.

- Tämä on upea kampanja. Ehkä ensi vuonna toimimme itsekin keräyspisteenä, Räsänen pohtii.

Jaa