Palvelupiste täyttää maaliskuun alussa 30 vuotta

Julkaistu: 27.2.2024 | Päivitetty: 27.2.2024

Kaarinan kaupungin palvelupisteen perustamisesta tulee 2.3. kuluneeksi 30 vuotta. Vaikka monet asiat hoituvat nykyään sähköisesti, palvelupiste palvelee kaarinalaisia edelleen mitä moninaisimmissa arjen asioissa yhden luukun periaatteella.

- Olemme Fölin palvelupiste, joten meillä voi ladata tai hankkia Föli-kortin. Lisäksi meiltä saa kaupungin kuntosalikortteja ja yli 65-vuotiaiden liikuntakortteja sekä Kaarina-Teatterin ja Saaristo Festivaalin lippuja. Meiltä voi myös varata toripaikkoja ja viljelypalstoja, ja talvella jaamme liukuesteitä ikäihmisille, palveluneuvoja Pirjo Helenius sanoo.

Tarvittaessa palvelupisteeltä voi lainata myös sähkönkulutusmittarin tai näytepullon veden laadun mittausta varten. Palvelupisteellä voi lisäksi ilmoittautua kansalaisopiston kursseille ja maksaa kaupungilta tulleita laskuja.

Palvelupiste toimii myös kaupungin matkailuneuvontapisteenä ja palvelee siten paitsi kaarinalaisia myös muita lähikuntien asukkaita ja matkailijoita.

Kaksi palvelupistettä

Palvelupiste toimi aluksi Oskarintalon ala-aulassa infopiste Frontin nimellä. Palvelupisteestä alettiin puhua vasta parin ensimmäisen vuoden jälkeen, kun nimi vaihtui nimikilpailun myötä.

Palvelupisteeltä sai neuvontaa pitkään myös muissa kuin kaupungin asioissa, sillä yhteistyötä tehtiin muun muassa Kelan ja verottajan kanssa. Kaupungin omana palvelupisteenä on toimittu jälleen vuodesta 2018 lähtien.

Tällä hetkellä palvelupiste Fiskari sijaitsee Kaarina-talossa. Piikkiön palvelupiste Piikkiön kirjastossa perustettiin Kaarinan ja Piikkiön kuntaliitoksen jälkeen.

Tavoite on, että jokainen palvelupisteellä asioiva saa hyvää henkilökohtaista asiakaspalvelua.

- Kysy sitä tai tätä, vaille vastausta emme jätä, Pirjo Helenius naurahtaa.

Lisätietoja

Jaa