Polveileva reitti ja vinksahtanut kattokruunu – Piispanlähteelle on valmistunut Merja Pitkäsen ja Oona Tikkaojan julkisen taiteen teokset
Piispanlähteen yhtenäiskoulun nuortentalon laajennusosaan on valmistunut kaksi julkisen taiteen teosta: Merja Pitkäsen Reitti ja Oona Tikkaojan Ryöppy. Ne linkittyvät koulun urheilulliseen henkeen sekä alueen historiaan ja kulttuuriympäristöön.
Piispanlähteen yhtenäiskoulu muodostuu kahdesta noin kilometrin etäisyydellä toisistaan sijaitsevasta koulurakennuksesta. Yhtenäiskoulun rakennushanke koostuu kolmesta vaiheesta: nuortentalon laajennusosan uudisrakennuksesta, lastentalon uudisrakennuksesta sekä nuortentalon peruskorjauksesta. Nuortentalon laajennusosaan ja lastentalon uudisrakennukseen toteutetaan prosenttiperiaatteen taidehankintoja.
Piispanlähteen yhtenäiskoululle ympäristö ja yhteisöllisyys ovat keskeisiä arvoja. Lisäksi koulu panostaa vahvasti liikuntaan: Piispanlähteellä toimii Kaarinan kaupungin 7.–9. luokkien liikuntalinja. Nuortentalon laajennusosaan sijoittuvissa teoksissa toivottiin, että taiteilijat huomioisivat rakennuksen tulevat käyttäjät, koulun arvot sekä alueen historian ja paikallisen luonnon.
Koulurakennus julkisen taiteen näyttämönä Piispanlähteellä
Kuvanveistäjä Merja Pitkäsen teosidea syntyi koulun ympäristön kartoista, joista nousivat esiin maaston polveilevat korkeuskäyrät, teiden ja polkujen mutkat sekä rantaviivan kaarteet. Pitkäsen teos Reitti on kiiltäväpintainen kokonaisuus, joka koostuu metallilevyistä leikatuista paloista ja levittäytyy rakennuksen länsipäädyn julkisivulle. Kiillotettu pinta heijastaa ympäröivää luontoa ja valoa, näyttäytyen välillä lähes mustana ja välillä auringonlaskussa punaisena ja oranssina hohtaen.
– Teoksen muotokieli toistuu luistelijan kaarroksissa jäällä sekä voimistelun ja tanssin kuvioissa. Siinä on rakennuksen käyttäjäkunnan mukaisesti nuorten ihmisten eloisaa liikettä, pärskettä ja iloa. Reitti on mutkainen ja vaihteleva, mutta vie vääjäämättä eteenpäin ja löytää uomansa edestään, kertoo Pitkänen.
– Reitti sopii niin hyvin julkisivuun, että se voisi vielä jatkua muillekin sivuille, intoilee koulun rehtori Merja Huvila.
Keskiössä eksoottinen ja vinksahtanut kattokruunu
Laajennusrakennuksen sisätilassa, pääportaikon yhteydessä, katosta laskeutuu Oona Tikkaojan teos Ryöppy. Teos koostuu kierrätysmetallinosista, laserleikatusta alumiinista sekä pyörän osista. Värikkäällä teoksellaan Tikkaoja tavoitteli anteeksipyytelemätöntä läsnäoloa, joka sopii hyvin nuorten koulutilaan. Vaikka teoksen nimi voi viedä ajatukset runsauteen ja voimakkaaseen liikkeeseen, se jättää myös tilaa omalle tulkinnalle.
– En halunnut tehdä nuorille tulkinnallisesti liian yksinkertaista teosta, mutta kuitenkin sellaisen, jonka ideasta on helppo saada kiinni tunnistettavien elementtien avulla, Tikkaoja pohtii.
Sekä Pitkänen että Tikkaoja työskentelivät syksyllä 2025 yläkoululaisten kanssa. Taidetyöpajoissa syntyi oppilaiden tekemä mobile kierrätysmateriaaleista sekä videoteos, jonka teemana oli liike. Osallistamisen kautta julkinen taide tuodaan lähemmäksi oppilaiden arkea ja häivytetään kokemusta taiteesta vieraana elementtinä.
Kuvaaja: Pekka Tallqvist
Taidetta kaupungissa – julkinen taide Kaarinassa
Kaarinassa on tehty päätös prosenttiperiaatteen noudattamisesta taidehankinnoissa. Tällä tarkoitetaan sitä, että osa rakennushankkeiden kustannuksista käytetään taiteeseen. Kaarinan julkisen taiteen taidehankkeiden tavoitteena on luoda kestävää, innostavaa ja oivaltavaa taidetta kaupungin eri uudisrakennus- ja peruskorjauskohteisiin, ottaen huomioon tilojen tulevat käyttäjät ja toiminnot. Mahdollisimman monissa taidehankkeissa panostetaan käyttäjien osallistamiseen, jotta taide ei jäisi tilassa irralliseksi. Kaarinan kulttuuripalvelut koordinoi taidehankkeita ja uudet teokset liitetään osaksi Kaarinan kaupungin taidekokoelmaa.
Kaarinassa on tällä hetkellä meneillään viisi julkisen taiteen hanketta: Valkeavuoren kampus, Piispanlähteen yhtenäiskoulun lastentalo sekä nuortentalon laajennusosa, Kaarinan lukio ja Kaarinan tori.
Kaarinan julkisen taiteen hankkeista ja muista taideteoksista julkisilla paikoilla voi lukea lisää täältä: https://www.kaarina.fi/julkinentaide