Tutkimus kurtturuusun biologisesta torjunnasta purppuranahakkasienellä alkaa Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Liikenne-vastuualue ja Kaarinan kaupunki osallistuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimukseen, jossa haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua kurtturuusua (Rosa rugosa) torjutaan biologisesti. Luonnonvarakeskuksessa (aiemmin Metsäntutkimuslaitoksessa) on tutkittu biologista vesakontorjuntaa jo 15 vuoden ajan.
Kurtturuusua esiintyy mm. teiden ja katujen varsilla, kaupunkien viheralueilla, metsissä ja merenrannoilla. Kyseistä lajia on pyritty torjumaan mekaanisesti kaivamalla kasvustot maasta, mutta ongelmaksi on muodostunut se, että ruusu pystyy kasvattamaan tehokkaasti uusia versoja maahan jääneistä kasvin osista. Koska kurtturuusu on vaikea torjuttava mekaanisesti, voi biologinen menetelmä olla hyödyllinen, sillä sieni pystyy leviämään myös kasvien maanalaisiin osiin ja lahottamaan ne.
Biologinen torjuntamenetelmä perustuu Suomen luonnossa yleisenä esiintyvän purppuranahakkasienen (Chondrostereum purpureum) käyttöön. Kyseinen sieni kykenee lahottamaan tehokkaasti lehtipuita, joissa on tuore vaurio, ja tällöin lehtipuiden vesominen estyy.
Kurtturuusututkimus toteutetaan vuosien 2024–2028 aikana. Tutkimuksessa ovat mukana Varsinais-Suomen ja Kaakkois-Suomen ELY-keskukset sekä Helsingin, Espoon, Lahden ja Kotkan kaupungit. Mukana olevat tahot ovat osoittaneet tutkimukseen sopivia kurtturuusukasvustoja omilta alueiltaan. Kohteet sijaitsevat liikenneväylien varsilla ja merenrannoilla.
Kurtturuusuja torjutaan ensi viikolla Kaarinassa, Piikkiössä ja Paimiossa
Tutkimusalojen käsittely tehdään maantie 110 Uudenmaantien varren kurtturuusupensaille Kaarinan kaupungissa keskiviikkona 5.6.2024, Uudenmaantiellä Piikkiössä bussipysäkin vieressä ja Hadvalantiellä Kirismäessä. Käsiteltäviä pensaita on myös Paimiossa Alvar Aallontie (2343) ja Kaaritie (2352) kiertoliittymässä jalankulku- ja pyöräilyväylän varrella. Käsittely toistetaan osassa kurtturuusukasvustoja keväällä 2026.
Työn aikana on välillä Piispanristi–Saaristotien risteys toinen kaista ajoliikenteeltä suljettuna työmaan kohdalla. Autoilijoilta pyydetään varovaisuutta työn kohdalla. Pyörätieltä käsin tehtävissä kohteissa pyörätien käyttäjiä ohjaa liikenteenohjausmerkit.
Tutkimukseen valitut kurtturuusukasvustot katkaistaan raivaussahalla ja katkaisupinnoille ruiskutetaan vesiliuoksessa olevaa purppuranahakan sienirihmastoa. Osa kurtturuusupensaista katkaistaan ainoastaan verrokiksi, mutta kantopinnoille ei levitetä purppuranahakkasienen rihmastoa. Biologisen vesakontorjunnan tehoa kurtturuusukasvustoissa seurataan syksyisin 2024–2028.
Yhteystiedot
Erikoistutkija Leena Hamberg, Luonnonvarakeskus, leena.hamberg@luke.fi, p. 029 532 5400
Liikenteen ympäristöasiantuntija Niina Anttila (29.5.–31.5. ajalla) ja maanteiden hoidon projektipäällikkö Markus Salminen (3.6.–7.6. ajalla), yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Viheraluepäällikkö Terho Marttila, Kaarinan kaupunki, terho.marttila@kaarina.fi, puh. 02 588 2143
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tiedote 30.5.2024