Virkistystoiminta lisää työntekijöiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä

Julkaistu: 28.6.2024 | Päivitetty: 28.6.2024

Kaarinan kaupunki on huhtikuusta alkaen järjestänyt työntekijöilleen vapaa-ajan virkistystoimintaa. Virkistystoiminnalla vahvistetaan työntekijöiden yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tuetaan paikallisia yrittäjiä ja toimijoita.

- Pyysimme viime syksynä henkilöstöämme ideoimaan, millä konkreettisilla tavoilla voimme toteuttaa ja vahvistaa kaupunkistrategiamme arvoja eli avoimuutta, rohkeutta ja yhteisöllisyyttä arjessa. Vapaa-ajan virkistystoiminta oli yksi heidän antamistaan ehdotuksista, Kaarinan kaupungin henkilöstöjohtaja Maija Hanhiala sanoo.

Virkistystoiminta on yksi muutamasta kaupunkistrategian toteuttamiseen liittyvästä hankkeesta tai projektista, joille varattiin rahaa vuoden 2024 talousarviossa.

Virkistystoiminnassa huomioidaan työntekijöiden toiveet

Virkistystoiminta käynnistyi huhtikuun alussa. Kevään ja alkukesän ohjelmaan ovat kuuluneet kaksi eri elokuvanäytöstä, käsityöpaja, kulttuurikävelyt Kuusiston linnanraunioilla ja Tuorlan alueella sekä villiyrtti-ilta.

- Ennen virkistystoiminnan käynnistämistä selvitimme kyselyn avulla, millaisesta toiminnasta työntekijämme nauttisivat. Olemme ideoineet tapahtumia heidän antamiensa vastausten pohjalta, Kaarinan kaupungin rekrytointisuunnittelija Henna Merta sanoo. 

Yhteisöllisyys on virkistystoiminnan vahvuus. Monet ovat osallistuneet virkistystoimintaan työkaverin kanssa tai isomman työporukan kesken.

- Tapahtumiin voi silti huoletta tulla myös ilman työkaveria, koska olemme kaikki kuitenkin samaa porukkaa, Merta kannustaa.

Virkistystoiminnan tapahtumat on toistaiseksi järjestetty Kaarinassa, sillä kaupunki haluaa tukea mahdollisuuksien mukaan paikallisia yrittäjiä ja muita toimijoita.

Yhdessä oleminen ja tekeminen auttaa jaksamaan 

Jokaisesta tapahtumasta kerätään palautetta, jotta toimintaa voidaan kehittää vastaamaan entistä paremmin työntekijöiden toiveita ja tarpeita.

- Pääosin palaute on ollut erittäin hyvää, ja pyrimme ottamaan palautteissa annetut kehitysideat huomioon, Merta sanoo.

Palautteissa on tullut esiin muun muassa se, että virkistystoiminnan puitteissa on mukavaa paitsi viettää aikaa tuttujen työkavereiden kanssa myös tutustua kollegoihin toisista työyksiköistä.

Virkistystoiminta antaa myös mahdollisuuden kokeilla uusia harrastuksia ja saada uusia kokemuksia.

- Virkistystoiminta tukee työntekijöidemme hyvinvointia ja jaksamista tarjoamalla kivaa yhdessä olemista ja tekemistä hyvin matalalla kynnyksellä, Merta kiteyttää.

Virkistystoiminta on parhaillaan kesätauolla, mutta syksyn ohjelman suunnittelu on jo työn alla.

Huhtikuussa virkistystoiminnan käsityöpajassa solmeiltiin makramee-amppeleja.

Jaa