Kotimäen koulu

Kotimäen koulu on Kaarinan Littoisissa sijaitseva yhtenäiskoulu. Koulussa on noin 650 oppilasta. Koulu toimii kahdessa toimipisteessä. Ristikalliossa toimivat luokat 1-2 ja iltapäiväkerho, ja Kotimäen koulurakennuksessa luokat 3 - 9. Ristikalliossa toimitaan yhteistyössä päiväkodin kanssa. Kotimäessä eletään rinnan Littoisten kirjaston ja Kotimäen nuorisotilan kanssa.

Koulun visiona ja kaiken toiminnan tavoitteena on ilo oppimisessa, toisen kohtaamisessa ja omaksi itseksi kasvamisessa.

Mistä meidän koulu tunnetaan?

Kotimäen koulua käyneet muistavat koulunsa ainakin joka syksy tehtävästä Ruskaretkestä ja keväällä pidettävästä Kotimäki rokkaa -tapahtumasta. Joka vuosi itsenäisyysjuhla kokoaa koko koulun yhteiseen juhlaan ja tanssiaisiin. Koulun yhteisöllisyydestä huolehtivat sekä oppilaskunnan hallitus että tukioppilaat.

Oppilaiden mukaan Kotimäen koulu tunnetaan hyvästä ryhmähengestä sekä laadukkaasta ja vaativasta opetuksesta, joka auttaa siirtymisessä toiselle asteelle. Oppilaat kertovat, että Kotimäessä opiskelussa on vaihtelua, opettajat ovat mukavia ja koulussa on paljon vapauksia ja hyödyllisiä rajoituksia.

HUOM! Löydät koulun opetushenkilöstön yhteystiedot Wilmasta. Opetushenkilöstön tiedot ovat myös kaupungin verkkosivuilla kohdassa Yhteystiedot. Tee haku henkilön nimellä.

HUOM! Kouluterveydenhuollon yhteystiedot löytyvät Varhan sivuilta (valitse ko. sivulla Asiointikanava- otsikon alta Valitse kunta -valikosta Kaarina).

Käyntiosoite

Littoistentie 525
20660 Kaarina

Postiosoite

Littoistentie 525
20660 Kaarina

Aukioloajat
Kirjasto on avoinna lukuvuoden aikana:
ma klo 12-15, ti-to klo 9-15
Omatoiminen kirjastonkäyttö ma-su klo 7-21
Käyntiosoite

Littoistentie 525
20660 Littoinen

Puhelin
02 588 4408
Sähköposti
littoisten.kirjasto@kaarina.fi
Lisätietoja

Littoisten lähikirjasto on päivisin Kotimäen oppilaiden koulukirjasto.

Kotimäen koulukirjastosta vastaa informaatikko Merja Hyppönen p. 050 379 3985

Jaa