Oman äidinkielen opetus

Oman äidinkielen opetus on tarkoitettu oppilaille, joiden äidinkieli tai kotikieli on muu kuin suomi tai ruotsi.

Opetusryhmä syntyy, jos opetukseen on ilmoittautunut lukukauden alussa vähintään neljä oppilasta ja kieleen löytyy opettaja. Opetus järjestetään kouluilla eri puolilla Kaarinaa ja sitä annetaan 2 tuntia viikossa jokaisen kielen oman opetussuunnitelman mukaisesti. Koulut päättävät tuntien järjestämisestä. Opetus voi olla muualla kuin omalla koululla ja ajankohta on pääasiassa klo 15 eteenpäin. Kuljetus on huoltajan vastuulla.

Oman äidinkielen opetukseen osallistunut oppilas saa keväällä arvioinnin opiskelemastaan kielestä.

Oppilaiden ikä ja kielitaito otetaan huomioon ryhmiä kootessa. Opetusryhmään voi kuulua eri-ikäisiä perusopetuksen oppilaita eri kouluista.

Oman äidinkielen opetukseen ilmoittautuminen on vapaaehtoista, mutta ryhmään ilmoittautumisen jälkeen oppilaalta edellytetään säännöllistä osallistumista oppitunneille.

Ilmoittautuminen

Opetukseen tulee ilmoittautua.

Ilmoittautumisaika on keväällä ja tarkemmat päivämäärät ilmoitetaan Wilmassa.

 Ilmoittautuneita informoidaan lukuvuoden alkaessa siitä, minkä kielten opetusta annetaan ja mitkä opetusryhmät eivät toteudu.  

Koulutoimisto ja koulut antavat lisätietoa oman äidinkielen opetuksesta.

Hakemus oman äidinkielen opetukseen

E-lomake oman äidinkielen opetuksen ilmoittautumiseen

Application for native language lessons

 

Mikäli käytössäsi ei ole vahvaa tunnistautumista, voit vaihtoehtoisesti ilmoittautua alla olevilla lomakkeilla.

Hakemus oman äidinkielen opetukseen 

Application for native language lessons

Ilmoittautumislomake palautetaan postitse tai sähköpostin liitteenä. Yhteystiedot sivun alareunassa. 

Käyntiosoite

Lautakunnankatu 1
20780 Kaarina

Postiosoite

Lautakunnankatu 1
20780 Kaarina

Puhelin
040 480 8344, hallinnon asiantuntija Riikka Virtanen
Sähköposti
koulutoimisto@kaarina.fi

Jaa