Näyttelyt 2024: toukokuu
Pitkän kansainvälisen uran teatteri-, elokuva- ja oopperaohjaajana tehneen Katariina Lahden ensimmäisessä kuvataidenäyttelyssä ”Elävien kuvia” kertautuu tekijän kiinnostus ihmisen tarinasta.
Niko Skorpion näyttelyssä on esillä valikoima abstrakteja tussipiirroksia, joissa Skorpio piirtää paperille loputtomia sarjoja viivoja, linjoja ja muotoja, jotka eivät pyri esittämään mitään, mutta niistä voi muodostua abstrakteja maisemia, olioita tai tapahtumia, tai näiden välimuotoja.
Kaarinan Kuvaajien leikkimielisen kuukausikilpailun teema, katukuvat, antoi runsaasti tilaa toteutuksille ja kaduilla tapahtuukin kaikenlaista; arjen hyörinää ja myös harvinaisia tapahtumia.
Katariina Lahti: Elävien kuvia
3.–30.5.2024 | Kaarina-talo 1. krs
”Elävien kuvia” –näyttelyn veistoksissa ja maalauksissa kertautuu tekijän kiinnostus ihmisen tarinasta - haavoittuvuudesta ja kauneudesta.
Katariina Lahti on tehnyt pitkän, kansainvälisen uran teatteri-, elokuva- ja oopperaohjaajana. Lahden työskentelytapa näyttämöllä on aina ollut vahvasti visuaalinen. Kiinnostus kuvaan ja kuvataiteisiin alkoi jo lapsena; kuvan katseleminen synnytti mielessä tarinan ja ohjaajana Lahti näkee työn suunnitteluvaiheessa kirjailijan tekstin tai musiikin kuvien sarjana, josta syntyy näyttämötoteutuksen pohja.
”Kun olin tehnyt vuosikaudet näyttämötaidetta toisten kautta, toisten kanssa ja toisten taiteesta, omin käsin tekeminen alkoi kiehtoa yhä enemmän. Kuvataide onkin viime vuosina noussut erityisen tärkeäksi kirjoittamisen ja näyttämötaiteiden ohella. Luominen ilman välikäsiä, tekemisen suoruus ja välittömyys sekä fyysinen kontakti materiaaliin ovat kasvattaneet kiinnostusta etenkin kuvanveistoon, mutta myös piirtämiseen ja maalaamiseen eri tekniikoilla. Kuvan kautta etsin suoraa yhteyttä maailmaan ja ihmisiin. Kun lapsena kerroin kuvista, kerron nyt kuvilla” kertoo Lahti.
Teatterista tutut teemat tulevat mukaan Katariina Lahden kuviin; ihmisen alastomuus ja haavoittuvuus, rakkauden repivyys ja järjettömyys, huuma, kipu, kaipaus ja ikuinen menettämisen uhka.
Katariina Lahden kotia Suomessa ympäröi saaristoluonto, joka tarjoaa rauhan ja rakentavan yksinäisyyden. Berliini on rakas opiskelu- ja ystäväkaupunki, johon liittyvät keskeiset taiteelliset kontaktit. Uusin vahva vaikuttaja on Benin, Länsi-Afrikan koti, joka on antanut järisyttävän kokemuksen toisesta maailmasta ja vahvistanut tunnetta siitä, että me kuulumme yli kaikkien rajojen kulkevaan sydänten ketjuun.
Näyttely Kaarina-talossa on Katariina Lahden ensimmäinen kuvataidenäyttely.
KATARIINA LAHTI on tehnyt pitkän, kansainvälisen uran teatteri- elokuva ja oopperaohjaajana. Taustalla ovat opinnot Suomen Teatterikoulussa, Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella sekä Berliinissä, ensin Hochschule für Schauspielkunstissa ja sittemmin Deutsche Operissa.
Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 3.5. klo 17-19. Avajaisten tunnelmaa siivittävät jazzpianisti Eero Ojanen ja laulaja Monna Kamu. Lämpimästi tervetuloa!
Eero Ojanen on säveltäjä ja pianisti, joka tunnetaan erityisesti jazzmuusikkona ja teatteri- sekä elokuvasäveltäjänä. Muusikko-laulaja Monna Kamu tunnetaan lukuisista Kaj Chydenius -tulkinnoistaan sekä Agit Prop -kvartetista.
Niko Skorpio: Holarkia
3.-30.5.2024 | Kaarina-talo 2. krs
Holarkia kuvaa yksilön, holonin, suhdetta osatekijöihinsä sekä suurempaan kokonaisuuteen. Holon on itsenäinen toimija ja samalla osa suurempaa kokonaisuutta, joka on puolestaan sekä omalla tasollaan holon että osa korkeamman tason kokonaisuutta. Holarkiassa yhdistyy holismin ja atomismin periaatteet.
Niko Skorpion näyttely esittelee valikoiman abstraktien tussipiirustuksien ja sekatekniikkateoksien sarjasta, jonka tämä aloitti 2019. Skorpio piirtää paperille loputtomia sarjoja viivoja, linjoja ja muotoja. Ne eivät pyri esittämään mitään, mutta niistä voi muodostua abstrakteja maisemia, olioita tai tapahtumia, tai näiden välimuotoja.
Avainsanoja ovat toistuvuus, liike, muoto, kasvu, prosessi, evoluutio, elämänpuu, vuosirenkaat, periytyvyys, mutaatiot, murros, hajoaminen.
Niko Skorpion työskentely on sukua päämäärättömälle piirustelulle, mutta teoksien koko jalostaa toiminnan hitaaksi hulluudeksi. Tekniikka on tarkoituksellisen mateleva ja aikaavievä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, omistautumista ja tietoista taistelua tylsistymistä vastaan. Keskeistä on vetäytyminen sosiaalisesta kohinasta ja nopeista pintavirtauksista. Skorpion suosima meditatiivinen työskentelytapa on hiljainen vastalause kiireen, hälyn ja pirstaleisuuden vaivaamalle arjelle, joka huomaamatta syö keskittymisen, lähimuistin ja tietoisen läsnäolon tässä ja nyt.
Holarkia esiintyy Skorpion teosten taustalla tavalla tai toisella. Pohjimmiltaan kyse on yksilön suhteesta paitsi ympäristöönsä, myös moniin erilaisiin osatekijöihin, jotka yhdessä tuottavat kyseisen yksilön. Palaamme peruskysymyksien ytimeen. Mitä on olla?
NIKO SKORPIO s. 1974 Kaarinassa, asuu ja työskentelee Venäjänkankaalla. Skorpio työskentelee kuvan, äänen ja sekalaisen kadonneen ja löydetyn materiaalin parissa. Hänen teoksiaan on esitetty taidenäyttelyissä ja tapahtumissa kansainvälisesti. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa (Taiteen maisteri, 2018) ja Tampereen ammattikorkeakoulussa (Kuvataiteilija, 2014). Hänen taustansa on kokeellisessa underground-musiikissa ja graafisessa suunnittelussa, joiden parissa hän on toiminut 1990-luvulta alkaen.
Työskentelyni on intuitiivisten tilojen kartoittamista. Suosin sattumaa ja muita kontrollia hylkiviä keinoja voidakseni luovuttaa ohjakset alitajuisille voimille. Jonkin ihmisluonnolle vieraan tavoitteleminen kertoo ehkä jotain ihmisenä olemisesta tässä ajassa ja tilassa.
Näyttelyn avajaisia vietetään torstaina 2.5. klo 18-19. Tervetuloa!
Kaarinan Kuvaajat: Katukuvia
3.-30.5.2024 | Piikkiön kirjasto
Kaarinan Kuvaajien leikkimielisen Salakampa-kuukausikilpailun helmikuun teema, katukuvat, antoi runsaasti tilaa toteutuksille.
Kadut voivat olla monenlaisia - leveitä ja isoja teitä, kapeita kujia tai voivat leventyä torimaisiksi. Kaduilla tapahtuu kaikenlaista ja kuvaajalla on mahdollisuus vangita arjen hyörinää, mutta myös harvinaisia tapahtumia.
Näyttelykuvissa on monenlaisia kulkuneuvoja, eri-ikäisiä ihmisiä, hauskoja sattumuksia, puuskaista tuulta ja paljon muuta. Salakampaan osallistui 39 kuvaa, joista 20 on mukana näyttelyssä. Kuvat ovat 14 eri kuvaajalta.
Kuva: Henrik Sell | Talvimyrsky
Salakampa on Kaarinan Kuvaajien leikkimielinen valokuvauskilpailu, johon jokainen yhdistyksen jäsen voi osallistua. Kilpailun aiheet määrätään ennakkoon kerran vuodessa ja kilpailu käydään jokaisessa jäsenillassa. Ennen iltaa kilpailuun osallistuvien kuvat kootaan yhteen ja ne esitetään nimettöminä läsnäolijoille. Tuomariksi valitaan läsnäolijoiden joukosta jäsen tai vierailija. Salakampa-kilpailussa voittaja valikoituu pisteytyksen kautta.
Lisätiedot:
Anri Veston
Kulttuurikoordinaattori-graafikko
Kaarinan kulttuuri ja kirjastot
050 353 0946
anri.veston@kaarina.fi
Katso kaikki näyttelyt: kaarina.fi/nayttelyt
Näyttelyt ovat avoinna Kaarina-talon ja Piikkiön kirjaston aukioloaikoina:
Pyhäinpäivä
pe 1.11. avoinna klo 9-16
la 2.11. suljettu
********
maanantai-perjantai klo 9-19
lauantai klo 10-15
Kesällä 1.6.-31.8. lauantait suljettu.
Lyhennetyt palveluajat arkipyhien aattoina, juhannusaatonaattona ja jouluaatonaattona klo 9-16.
Arkipyhinä ja pääsiäislauantaina suljettu.
Palautusluukku toimii kirjastokortilla ja siihen liitetyllä pin-koodilla.
Lautakunnankatu 1
20780 Kaarina
PL 50
20781 Kaarina
Kouluyhteistyö, lapset ja nuoret
puh. 02 588 4403
Asiakaslaskutus, toimistotarvikkeet
puh. 02 588 4401
Somekanavat:
Kaarinan kirjastot Facebookissa
Kaarinan kirjastot Instagramissa
Kaarinan pääkirjaston löydät Kaarina-talosta.
maanantai klo 12-19
tiistai - perjantai klo 10-16
Heinäkuussa ei palveluaikaa.
Lyhennetyt palveluajat arkipyhien aattoina, juhannusaatonaattona ja jouluaatonaattona klo 10-16.
Arkipyhinä ei palveluaikaa.
Lainat voi jättää palautusluukkuun.
Omatoimikirjasto käytössä
ma-to klo 7-21
pe-su klo 7-16
arkipyhinä klo 7-16
Hadvalantie 9
21500 Piikkiö
Omatoimiaikana pääset sisään kirjastokortilla ja siihen liitetyllä tunnusluvulla. Lukulaite on ovea vastapäätä tolpassa. Jos sinulla ei ole tunnuslukua, saat sen Vaski-kirjastoista, ota henkilöllisyystodistus mukaan.
Somekanavat:
Kaarinan kirjastot Facebookissa
Kaarinan kirjastot Instagramissa