Näyttelyt 2025: tammikuu
Tammikuu aloitetaan Mirja Sergeliuksen ja Riitta Hidénin pyöreällä keramiikkanäyttelyllä, jossa taiteilijat tutkivat muotoa ja leikkivät sillä keramiikan keinoin. Toisessa vuoden aloittavassa näyttelyssä on kokoelma kerroksellisia, tunnelmaltaan unenomaisia teoksia, joissa vahvat ja herkät eläinhahmot kuvastavat alitajuntaa ja toimivat sen oppaina. ”Eläimet tulevat usein uniini tuomaan viestejä. Entä mistä ne itse uneksivat?”, kysyy taiteilija Hanna Aav.
Riitta Hidén ja Mirja Sergelius: Ympäripyöreää
3.-30.1.2025 | Kaarina-talo 1. krs
Mirja Sergeliuksen ja Riitta Hidénin näyttelyn lähtökohtana on pyöreys, joka on luonnon oma vahva muoto niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa. He lähtivät tutkimaan muotoa ja leikkimään sillä keramiikan keinoin.
Teoksia valmistellessa alkoi pyöreydestä nousta esiin mietteitä ihmisenä olemisesta ja elämästä isolla pallollamme. Teokset pohtivat muun muassa valta-asemia ja vastuuta yhteisestä luonnostamme. Aiheita käsitellään osin huumorilla ja suurella uteliaisuudella. Teoksissa voi havaita sen, kuinka paljon tekijän persoona vaikuttaa lopputulokseen. Sergelius luo tunteella luonnonläheisiä, ainutkertaisia teoksia kun taas Hidén mielellään yksinkertaistaa, toistaa ja versioi.
Näyttelyä on tukenut kuvanveistäjä Miika Karttunen.
Riitta Hidén ja Mirja Sergelius tutustuivat toisiinsa Turun Tuulenpesän rakukurssilla vuonna 2017 ja ovat muutaman vuoden ajan olleet samassa Kaarinan kansalaisopiston kuvanveistoryhmässä. Heillä on yhteinen työhuone Kaarinan Koristossa.
Ympäripyöreää -näyttelyn avajaiset perjantaina 3.1. klo 17.30–19.
Lämpimästi tervetuloa!
Hanna Aav: Unissa
3.-30.1.2025 | Kaarina-talo 2. krs
Unissa on kokoelma unenomaisia symbolistisia teoksia, maalauksellisia piirroksia, jotka ovat syntyneet taiteilijan intuition ja unen maailmassa koettujen viestien välityksellä. Hanna Aav (s.1986) on kuvataiteilija, joka välittää taiteessaan vahvoja tunnelmia ja tunnetiloja. Kuvien maailma syntyy kerroksellisen tekniikan kautta, joissa eläimet toimivat viestintuojina.
Vaikuttavissa ja koskettavissa unissa eläimet kertovat Aavile viestejä ja esiintyvät symboleina erilaisille tunteille. Niille, joita päivittäisessä elämässä nousee pintaan sekä niille, jotka ovat vielä enemmän piilossa alitajunnan tasolla.
Näyttelyn teosten visuaalinen ilme rakentuu päällekkäisistä värikerroksista, jotka yhdistyvät kuvaan kaiverretun viivan ja pinnan avulla. Materiaaleina teoksissa on akryyliväri ja vahaliitu. Aav maalaa ensin akryylimaaleille pinnan, jonka päälle hän piirtää vahaliiduilla toisen pinnan. Sitten hän kaivertaa kuvan vahapintaan tuoden maalatun pohjan värejä näkyviin. Aav työskentelee värien kanssa intuitiivisesti, materiaaleja ja tekniikoita yhdistellen ja kerrostaen. Hän luo kuvia, jotka vastaavat hänen sisäistä maailmaansa ja kokemustaan ulkoisesta maailmasta. Ehkä siksi eläimet kiehtovat ja opettavat niin paljon. Ne osaavat olla osa tätä maailmaa. Unet tarjoavat mahdollisuuden kokea syvää, sanatonta yhteyttä niihin.
Hanna Aav (s. 1986) on Sammatissa asuva taiteilija, ja taideterapeuttinen ryhmänohjaaja. Hänen erityisalansa opiskeluaikana Saimaan ammattikorkeakoulussa oli korutaide, mutta nykyään hän keskittyy enimmäkseen maalaus- ja piirustustaiteeseen. Aav on myös energiahoitaja, äänimaljahoitaja ja laulaja. Hän harrastaa muun muassa vapaata tanssia, keramiikkaa, valokuvausta ja grafiikkaa. Aav on eniten kotona luodessaan jotain uutta jo osaamastaan, yhdistäen monia hänen eri aloilta ja tekniikoista oppimiaan asioita.
Lisätiedot:
Anri Veston
Kulttuurikoordinaattori-graafikko
Kaarinan kulttuuri ja kirjastot
050 353 0946
anri.veston@kaarina.fi
Katso kaikki näyttelyt: kaarina.fi/nayttelyt
Näyttelyt ovat avoinna Kaarina-talon aukioloaikoina:
ma 23.12. avoinna klo 9–16
24.–26.12. suljettu
ti 31.12. avoinna klo 9–16
ke 1.1. suljettu
ma 6.1. suljettu
********
maanantai-perjantai klo 9-19
lauantai klo 10-15
Kesällä 1.6.-31.8. lauantait suljettu.
Lyhennetyt palveluajat arkipyhien aattoina, juhannusaatonaattona ja jouluaatonaattona klo 9-16.
Arkipyhinä ja pääsiäislauantaina suljettu.
Palautusluukku toimii kirjastokortilla ja siihen liitetyllä pin-koodilla.
Lautakunnankatu 1
20780 Kaarina
PL 50
20781 Kaarina
Kouluyhteistyö, lapset ja nuoret
puh. 02 588 4403
Asiakaslaskutus, toimistotarvikkeet
puh. 02 588 4401
Somekanavat:
Kaarinan kirjastot Facebookissa
Kaarinan kirjastot Instagramissa
Kaarinan pääkirjaston löydät Kaarina-talosta.