Harvaluodon osayleiskaavan muutos (Sahannokka)

Kaarinan kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 26.5.2025 käynnistää Harvaluodon osayleiskaavan muutoksen. Aluetta koskee myös rakennuskielto.

Nykytilanne

Kaarinan kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 26.5.2025 § 144 käynnistää Harvaluodon osayleiskaavan muutoksen. Kaavamuutoksella tutkitaan Harvaluodon Sahannokan alueen osayleiskaavan uudistamista. Aluetta koskee myös rakennuskielto ja toimenpiderajoitus yleiskaavoituksen ajanmukaistamiseksi.

Harvaluodon entisen sahan alueella on syntynyt tilanne, jossa aluetta on lähdetty jakamaan pienempiin osiin ja lähdetty tekemään erinäisiä rakentamistoimenpiteitä. Alueella on voimassa Harvaluodon osayleiskaava (voimaan 12.8.2005), jossa alue on osoitettu suunnittelutarvealueeksi (st), jolla tulee laatia yksityiskohtainen asemakaava ennen kuin aluetta voidaan käyttää rakentamiseen. Vanhan sahan alueelle yleiskaavassa on osoitettu AO-aluetta, virkistysaluetta ja LV-1 aluetta. 

Harvaluodon osayleiskaavassa alueelle ei ole osoitettu pilaantunutta maata koskevia määräyksiä. Alueella on tehty useita pilaantuneen maan selvityksiä, viimeisimmät v. 2010 ja v. 2011, joiden nojalla kuitenkin tiedetään, että vanhan sahan alueella on laajalti pilaantunutta maata. Alueen itäisin osa on tutkimuksin selvittämättä. 

Koska Harvaluodon sahan osalta yli 20 vuotta vanha osayleiskaava ei tunnista pilaantunutta maaperää ja on epäselvää voidaanko maankäytön suunnittelua tämän yleiskaavan pohjalta jatkaa asemakaavoittamalla, tulee alueen kaavoituksellinen tilanne selvittää. Nykyistä osayleiskaavaa ei pidä sellaisenaan Harvaluodon vanhan sahan alueen osalta toteuttaa ja mahdollinen asemakaava tulee laatia erilaisista lähtökohdista tutkimuksiin perustuen. 

Kaavoituksen eteneminen

  • Kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää kaavamuutoksen kokouksessaan 26.5.2025.
  • Kaavan vireille tulosta on kuulutettu 25.6.2025.
  • Kaavamuutos on tarkoitus lisätä kaavoitusohjelmaan 2026.
  • Kaavatyön tarkempi eteneminen ja tavoiteaikataulu määritellään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

Rakennuskielto

Alueelle on määrätty alueidenkäyttölain 38 § nojalla rakennuskielto ja toimenpiderajoitus yleiskaavoituksen ajanmukaistamiseksi. Rakennuskielto koskee kaikkea uudisrakentamista mukaan lukien ei-rakentamislupaa vaativat rakennuskohteet.

Kun yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on pantu vireille, kunta voi määrätä alueelle rakennuskiellon ja rakentamislain 53 §:ssä tarkoitetun toimenpiderajoituksen. Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ovat voimassa enintään viisi vuotta. Kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi kunta voi pidentää aikaa enintään viidellä vuodella ja erityisestä syystä sen jälkeen vielä enintään viidellä vuodella. Jos kunta on määrännyt 1 momentissa tarkoitetun rakennuskiellon tai toimenpiderajoituksen, ne ovat voimassa myös alueella, jolle on hyväksytty yleiskaava tai yleiskaavan muutos, kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman. Poikkeamisluvan rakennuskiellosta voi myöntää kaupunkikehityslautakunta. 

Rakennuskielto ja toimenpiderajoitus tulevat voimaan alueidenkäyttölain 202 §:n mukaisesti ennen, kuin päätös on saanut lainvoiman.

Käyntiosoite

Oskarinkatu 4
2. krs
20780 Kaarina

Postiosoite

Kaarinan kaupunki/Kaavoitus
PL 12
20781 Kaarina

Sähköposti
kaavoitus@kaarina.fi

Jaa