Tekemistä, kokemista ja tukea

Lapsiperheille on Kaarinassa paljon puuhaa ja nähtävää. Jos arjessa tulee ongelmia, saat niihin tukea ja opastusta.

Perhetalo Oskariina

Perhetalo on avoin kohtaamispaikka, joka on tarkoitettu kaarinalaisille lapsille ja heidän perheilleen.

Perhetalo Oskariinan kotisivu

Kaikille avoimia perheiden kohtaamispaikkoja

Perhekerhoihin ja perhekahviloihin Kaarinassa ovat kaikki tervetulleita. Tutustu kohtaamispaikkojen syksyn 2020 ohjelmaan ja tule mukaan.

Liikuntaa ja kulttuuria

Liikuntavinkkejä

Liikunnan voi aloittaa ihan pienen ihmisen alusta asti vauvauinnilla. Vauvan on oltava vähintään 3kk:n ikäinen ja painaa vähintään 5kg kun uinti alkaa. 

Kaarinan liikunta- ja nuorisopalvelut yhdessä liikuntaseurojen kanssa järjetävät ohjattua liikuntaa lapsille ja nuorille kouluissa ja sisäliikuntapaikoissa:

Katso lisätietoja Liikunnan kotisivuilta. Sieltä saat tietoa esimerkiksi skeittipuistoista ja BMX-radasta. Liikunnan sivuilla on kerrottu myös Wibit-temppuratojen ja uimakoulujen aikatauluista.

Tapahtumia ja kulttuuria

Kirjastoissa Kaarina-talolla, Piikkiössä ja Littoisissa on paljon perheille suunnattuja tapahtumia. Kaarina-talo ja sen ympäristö ovat usein tapahtumien keskipisteessä.

Kaarinan kulttuuritarjontaan voit tutustua:

  • tapahtumakalenterissa
  • kulttuuri- ja kirjastopalveluiden tapahtumaesitteessä (tulossa) tai
  • kaupungin asukalehdessä (tulossa)

Kaikki kohteet samassa osoitteessa

Kaarinan ulkoilu-, liikunta-, kulttuuri ja retkeilykohteet on koottu samaan paikkaan.

Mukavia liikunta- ja elämyshetkiä koko perheelle!

Tukea ja neuvoja

Kaarinan perhekeskuksesta saat tukea lapsiperheen arkeen. Voit olla yhteydessä esimerkiksi lastenkasvatukseen, parisuhteeseen, vanhempien jaksamiseen tai perheen kriisitilanteeseen liittyen. Tutustu perhekeskuksen palveluihin

Nepsytuen palvelut on tarkoitettu kaikille Kaarinalaisille, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä ja niiden mukanaan tuomia haasteita arjessa. Nepsytuen sivuilta löydät erilaisia oma-apu-materiaaleja neuropsykiatristen haasteiden kanssa elämiseen.

Ryhmiä ja kursseja

Strategia-vanhempainohjauskurssi

Strategia on tarkoitettu vanhemmille, joilla on 4-12-vuotias adhd-diagnoosin saanut lapsi. Strategia kurssilta saat perustietoa adhd:sta, tietoa erilaisista strategioista arjen helpottamiseksi ja tietoa yhteiskunnan tarjoamista tuista adhd-lapsille perheineen. Lisäksi pääset keskustelemaan muiden adhd-lasten vanhempien kanssa. 

Strategia -vanhempainohjauskurssi järjestetään Kaarinassa kaksi kertaa vuodessa. Kurssi on maksuton.

Soita ja kysy lisää:

Kaarinan nepsytuki, puh. 050 441 6302 (ke 10-12)

Voit laittaa myös sähköpostia osoitteeseen nepsytuki(at)kaarina.fi

Kaarinan ja lähiseudun menovinkkejä

Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää Kaarinassa ja lähistöllä säännöllisesti kokoontumisia.

 

Jaa