Taide julkisella paikalla Kaarinassa

Kaarinan kaupungin taidekokoelmaan sisältyy useita taideteoksia, jotka ovat sijoitettuna julkisille paikoille eri puolille Kaarinaa. Tällä sivulla esitellään näitä teoksia. Prosenttiperiaatteen taidehankinnan kautta hankittuja teoksia on esitelty erikseen sivulla https://www.kaarina.fi/julkinentaide vaikka ovatko yhtä lailla teoksia julkisella paikalla. 

Luonnonkiviveistos,  [240]
Sijainti: Kaarina-talon edusta, Lautakunnankatu 1
 

Pyhän Katariinan puistossa olevan Kaarina Stonehenge kokonaisuuden suunnittelija  Paula Suominen muistelee prosessia näin:

Tavoitteena oli tuolloin muodostaa rakennuksista avautuvaa "katselupihaa", joka olisi myös käytännöllinen "kulkupiha" eri puolilta tuleville jalankulkijoille. Joka toimisi kaikkina vuodenaikoina ja olisi kestävä. Valitsin luonnonkivimateriaalin vastapainoksi laajoille betonipinnoille. Stonehenge kivipihan idea oli hakea kontrastia tien hallitsemaan maisemaan ja luoda mentaalisia yhteyksiä luontoon ja luonnolliseen maisemaan.

Nyt kun Kaarina talo on valmistunut, Stonehenge näyttäytyy edukseen ja pääsee toteuttamaan hengailuideaansa. Olen iloinen, että Stonehenge kokonaisuus säilyi paikallaan ja sai jäädä uuden Kaarina-talon viereen. Stonehenge sai ihan uuden elämän! (Paula Suominen 6.3.2018)

Paula Suominen (s. 1958) asuu ja työskentelee Turussa ja Posiolla. Suominen toimii laaja-alaisesti kuvataiteen kentällä. Hän työskentelee perinteisen maalauksen ja piirustuksen ohella julkisen taiteen hankkeissa ja on tehnyt useita taidemosaiikkeja ja muraaleita julkisiin tiloihin. Suominen on toteuttanut osallistavia teoskokonaisuuksia taidemosaiikin valmistamisessa sekä ohjannut taidemosaiikin, croquis -piirtämisen, maalauksen ja ympäristötaiteen työpajoja lapsille, nuorille ja aikuisille vuodesta 2001 lähtien.

Paula Suomisen teoksia on monissa kokoelmissa, mm. Aineen Taidemuseon (Tornio), Turun ja Rovaniemen taidemuseot, Kaarinan ja Schion (Italia) kaupunkien, Iin ja Posion kuntien, Lapin keskussairaalan sekä Taidekeskus Pentikin kokoelmissa.

Suominen on koulutukseltaan kuvataiteilija, AMK ja taidepedagogi. Hän on Taidemaalariliiton sekä Turun ja Lapin taiteilijaseurojen sekä Turun Taidegraafikot ry:n jäsen.

Graniittiveistos [239]                    
Sijainti: Kaarina-talon edusta, Lautakunnankatu 1
 

Pyhän Katariinan patsas - tai Kaarina-neito - sijaitsee Kaarina-talon viereisessä puistossa, joka on nimetty patsaan mukaan.

Pyhä Katariina eli Katariina Aleksandrialainen oli legendan mukaan 300-luvun lopulla elänyt kristitty, joka kärsi marttyyrikuoleman. Hän oli kristinuskoon kääntynyt nainen, joka ei keisari Maximianuksen yrityksistä huolimatta suostunut palvomaan epäjumalia. Hänet yritettiin ensin surmata teilipyörällä, mutta se tuhoutui hänen kosketuksestaan. Tämän vuoksi teilipyörä tunnetaan myös nimellä katariinanpyörä. 

Kaarinan kaupunki on saanut nimensä Kaarinan pitäjän alkuperäisestä kirkosta eli 1290-luvulla rakennetusta Nummen Pyhän Katariinan kirkosta. Kirkko mainitaan asiakirjoissa jo vuonna 1309, jota pidetään Kaarinan kunnan perustamisvuotena. Kaarinan kaupungin vaakunassa oli myös vuoteen 2009 asti teilirattaan kuva. 

Pyhän Katariinan patsaan on veistänyt latvialainen taiteilija Viktors Suskevics, jolla on vahva tuntemus keskiaikaisesta kulttuurista ja joka on saanut innoituksen teokseensa vieraillessaan Varsinais-Suomessa taideleirillä 1990-luvun alkupuolella. Veistos on työstetty Vehmaan punaisesta graniitista Voivalassa kaupungin varastolla. Se on ensimmäinen kaupungin tilaama julkinen taideteos.

Viktors Suškēvičs (s.1955) valmistui Latvian taideakatemiasta vuonna 1984 ja on valmistumisensa jälkeen toiminut aktiivisesti latvialaisen nykyveiston parissa. Hän on erityisen kiinnostunut klassisista materiaaleista ja teknologioista, joita hän pyrkii hallitsemaan ja käyttämään luomisprosessissaan.

Suškēvičs tunnetaan intohimoisesta kiinnostuksestaan Latvian historiaa kohtaan, mikä heijastuu hänen luovaan toimintaansa, Hän on muun muassa tehnyt useita muistolaattoja. Hänen merkittävimpiä teoksiaan ovat monumentaalinen Pyhän Maynardin muistomerkki Ikškilessä, koristeellinen kilpikonnaveistos Ventspilsissä ja Pyhän Katariinan patsas Kaarinassa. Hänen viimeisin teoksensa, monumentaalinen koristeveistos "Butterfly", valmistui vuonna 2015 Canchunissa, Kiinassa. 

Suškēvičs valmistui Latvian taideakatemiasta vuonna 1984 ja taidetieteen maisteriksi vuonna 2000. Hän on Latvian taiteilijaliiton, UNESCO-taiteilijayhdistyksen ja Latvian kuvanveistokeskuksen jäsen. Hän on toiminut opettajana useissa oppilaitoksissa ja Ventspilsin kaupungin päätaiteilijana vuosina 2000-2003. Suškēvičs on osallistunut veistossymposiumeihin eri maissa, ja hänen teoksiaan on esillä yksityisissä kokoelmissa ja museoissa Latviassa ja Euroopassa.

Mediainstallaatio [300]
Generatiivinen reaaliaikainen videoinstallaatio (sääasema, tietokone, runogeneraattori, kalenteri, kello), halkaisija 350 cm
Sijainti: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1
 

Konsepti, taiteellinen ohjaus ja tuotanto: IC-98 (Patrik Söderlund & Visa Suonpää)
Runous ja runogeneraattori suunnittelu: Mikael Brygger ja Henriikka Tavi
Ohjelmointi: OiOi
Kirjasimen suunnittelu: Nilas Ekholm
Tieteellinen neuvonantaja: Anu-Maija Sundström/Ilmatieteen laitos
Valkokankaan ja kehyksen valmistus: Osratec Oy

Genius loci on toteutettu osaksi kirjaston ja sen käyttäjien arkea. Yksinkertaisesta ulkoasustaan huolimatta teos ei ole omaksuttavissa hetkessä vaan se avautuu toistuvien kohtaamisten myötä eri säissä, eri vuodenaikoina ja useiden vuosien kuluessa.

Genius loci on generatiivinen, reaaliaikainen runoteos, jonka nimi viittaa paikkaa suojelevaan henkeen, suomalaisittain haltijaan. Genius loci käsite on myöhemmin laajentunut merkitsemään erityisesti arkkitehtonisen tilan yleistä tunnelmaa. Tekijöiden tulkinnassa paikan henki olennoi ja ilmaisee rakennuksen, sitä ympäröivän paikallissään, planetaarisen ilmakehän sekä maan ulkopuolisten kosmisten voimien ykseyttä.

Teoksen pyöreä muoto viittaa samanaikaisesti sekä haltijan sieluun antavaan ikkunaan että omaan planeettaamme, taivaankappaleisiin ja niiden kiertoratoihin. Genius locin verkkokalvoilla seuraamme niin ikään pyöreistä hiukkasista muodostuvaa, jatkuvassa liikkeessä olevaa kenttää, jossa runoteksti elää koko ajan tiivistyen ja hajaantuen.

Teoksen luettavuus perustuu tilallisuudelle: läheltä katsottuna korostuu hiukkasten liike, kauempaa hahmottuu teksti. Teos toteuttaa IC-98:n ajatusta julkisesta taideteoksesta pitkäkestoisena prosessina ja eräänlaisena arjen käyttöliittymänä, jossa teos muokkautuu osaksi elämää ja arkkitehtuuria sen sijaan, että tyytyisi vain koristelemaan ympäristöään.

IC-98 on vuonna 1998 perustettu turkulainen taiteilijaryhmä, jonka muodostavat Visa Suonpää (s. 1968) ja Patrik Söderlund (s. 1974). Yhteistyönsä aikana he ovat toteuttaneet taidejulkaisuja, paikkasidonnaisia teoksia, julkisia tilaustöitä sekä liikkuvan kuvan installaatioita. 

IC-98-ryhmä pyrkii vapaan ajattelun ihanteeseen ja tutkii järjestämättömiä tapahtumia, mielikuvituksellisia yhteyksiä ja historian läsnäoloa arjessa. Taiteessa keskeisiä teemoja ovat ruumiin politiikka, sosiaaliset rakenteet, arkkitehtoniset rakennelmat sekä seurannan mekanismit ja niiden välttäminen. Ryhmän piirrokset, animaatiot ja kirjat yhdistävät monia tietolähteitä ja toimivat näyttämöinä, joissa maailma esitetään heidän näkökulmastaan.

Vuonna 2009 IC-98 sai Kuvataiteen valtionpalkinnon sekä voitti Turku biennaalin. Valtion kuvataidetoimikunnan palkintoperusteluissa kuvattiin ryhmän yhdistävän filosofisen ajattelun, tutkivan asenteen ja kuvataiteellisen ilmaisun. IC-98 oli Ars Fennica -ehdokas vuonna 2013 voittaen yleisöäänestyksen ja edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 2015. Joulukuussa 2015 IC-98:n projekti Khronoksen talo valittiin raumalaisen Lönnströmin taidemuseon ensimmäiseksi nykytaiteen projektiksi.

Lyijykynäpiirros, [116]
Koko: 30 x 21 cm
Sijainti: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1
 

Lyijykynäluonnos esittää kolmea miestä nojailemassa baaritiskiin. Teos on hankittu kaupungin kokoelmaan vuonna 1992 Galerie Pelinistä hintaan 10 000 mk. 

Teos on ollut lainassa kolme kertaa. Ensimmäisen kerran vuonna 2015 Artists Space Exhibitions! -galleriassa Yhdysvalloissa Tom of Finland: The Pleasure of Play - näyttelyssä. Näyttelyn pohjalta tehtiin myös siihen asti kattavin Tom of Finlandin töitä käsittelevä kirja. Toisen kerran kun The Pleasure of Play tuotiin Helsingin Taidehalliin vuonna 2016. Viimeksi teos on ollut esillä Kansallisgalleria / Nykytaiteenmuseo Kiasman näyttelyssä Tom of Finland - Rohkea matka vuonna 2023.

Touko Valio Laaksonen (8.5.1920 Kaarina – 7.11.1991 Helsinki), tunnettu taiteilijanimellä Tom of Finland, oli suomalainen homoeroottinen kuvataiteilija ja sarjakuvapiirtäjä, jonka teokset vaikuttivat merkittävästi 1900-luvun lopun homokulttuuriin. Tom of Finland on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista.

Laaksosen taiteilijanimi sai alkunsa peitenimestä, jonka hänelle antoi yhdysvaltalaisen Physique Pictorial -kehonrakentajalehden julkaisija Bob Mizer vuonna 1957, kun hän julkaisi Laaksosen piirroksia. Laaksonen olisi itse halunnut välttää viittauksia Suomeen nimimerkissään ja signeerasi teoksensa nimellä Tom, mutta Mizer ei suostunut muuttamaan jo julkaistua nimimerkkiä.

Tom of Finlandin piirroshahmot merimiehistä, moottoripyöräilijöistä, tukkijätkistä ja nahkaan pukeutuneista miehistä loivat uudenlaisen kuvan maskuliinisesta homomiehestä. Muun muassa Village Peoplen jäsenet ja Freddie Mercury ottivat piirroksista innoitusta ulkoiseen olemukseensa.

Veistos, sekatekniikka, [295]
Korkeus 26 cm
Sijainti: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1
 

Kansainvälisesti uraa uurtanut kuvataiteilija Mari Kasurinen on kustomoinut ja muokannut muovisesta My Little Pony -lelusta maailmanlaajuisen My Little Pop Icons -ilmiön. Lastenlelut muuttuvat taiteilijan käsissä poptaiteeksi ponien saadessa aivan uudet kasvot ja habituksen – sekä täysin uuden merkityksen.

Mari Kasurinen katselee populaarikulttuuria kuin televisiota ja käsittelee näkemäänsä pop-taiteen keinoin. Hän tutkii erityisesti henkilöbrändäystä, henkilökulttia, moninaisuutta populaarikulttuurissa sekä konsumerismia.

”Teoksen työstämisessä on paljon vaiheita ja yhden pop-ikonin tekoon kuluu aikaa päivistä viikkoihin. Ensin poni puhdistetaan, sitten siltä irrotetaan harja ja häntä. Sen jälkeen sitä veistetään polymeeri-akryyli-muovailuvahasta, jotta asento ja ilmeet saadaan luotua. Tämän jälkeen tulevat vaatteet ja muut yksityiskohdat. Vaha kovetetaan uunissa ja maalataan. Viimeisenä ponille tehdään uudet hiukset ja kampaus. Loppulakkaus, ja poni on valmis” kertoo Kasurinen.

Vuonna 2014 syntynyt ”My Little Tom of Finland” -veistos edustaa uskollisesti Kasurisen teossarjaa saaden Kasurisen käsittelyssä Touko Laaksosen taiteelle tyypillisiä piirteitä - isot muskelit, kireät nahkahousut, koppalakin, tuuheat viikset sekä sen tietynlaisen pilkkeen silmäkulmaan.

My Little Tom of Finland hankittiin kaupungin kokoelmaan vuonna 2016. Veistos oli lainassa Espoon Museo Leikin Poniystävyys on ikuista! -näyttelyssä 9.9.2022 –13.10.2023.

Mari Kasurinen (s.1984) on visuaalisen suunnittelun ja taiteen ammattilainen, jolla on pitkä kokemus luovista projekteista. Kasurinen työskentelee graafisen suunnittelun, kuvituksen ja näyttelysuunnittelun parissa luoden sisältöä, joka yhdistää taiteen ja visuaalisen viestinnän. 

Kasurinen valmistui Lahden Taideinstituutista vuonna 2011 ja visuaaliseksi suunnittelijaksi Turun Yliopistosta 2024. 

Kasurinen aloitti My Little Pop Icons -teossarjan tuunaamisen vuonna 2007 ja on valmistanut yli 100 hahmoa omista idoleistaan ja tilaustöinä.

Grafiikka, [307]
Postimerkein toteutettu pikseligrafiikka, 200 x 140 cm
 

Tom of Finlandista, eli Touko Laaksosesta (1920–1991) julkaistiin syyskuussa 2014 kolme postimerkkiä sisältävä postimerkkiarkki. Laaksosen korostetun maskuliiniset homoeroottiset piirrokset ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan.

Tom of Finland ehti tehdä uransa aikana yli 3 500 piirrosta. Postimerkkiarkkiin päätyneet kaksi piirrosta ovat valinneet merkin suunnitellut graafikko Timo Berry ja Susanna Luoto, joka edustaa Los Angelesissa toimivaa Tom of Finlandin nimeä kantavaa säätiötä Suomessa.

Postimerkit julkaistiin, kun uusi Postimuseo avautui Tampereella museokeskus Vapriikissa syksyllä 2014. Uuden Postimuseon ensimmäinen näyttely oli Salaisuuksin suljettu – kirjeiden Tom of Finland, joka valotti taiteilija Touko Laaksosen henkilökuvaa hänen kirjeenvaihtonsa kautta. Näyttely esitteli taiteilijan suurelle yleisölle kokonaan tuntemattomasta näkökulmasta tavallisena nuorena miehenä, jatkosodan sotilaana, muusikkona, mainospiirtäjänä, veljenä, ystävänä ja sairaana vanhana miehenä.

Pikseliteos ”Touko” toteutettiin Salaisuuksin suljettu -näyttelyyn tilaustyönä. Teos piti alun perin koota oikeista postimerkeistä, mutta käytettävissä ollut postimerkkimäärä ei ollut tarpeeksi kattava, joten Kaltsu Kallio päätyi skannaamaan alkuperäiset merkit ja tekemään teoksen tietokoneella. Alkuperäisiä kuvatiedostoja on käsitelty mahdollisimman vähän. Tämän jälkeen teos tulostettiin levylle.

Kaltsu Kallio (s. 1974) on järvenpääläinen piirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka tunnetaan ahkerana pienlehteilijänä ja erityisesti omaelämäkerrallisista sarjakuvistaan. 

Sarjakuvia Kallio on julkaissut 1990-luvulta asti ja parhaiten hänet tunnetaan omaelämäkerrallisista sarjoistaan, joita koottiin myös Suuren Kurpitsan julkaisemaan albumiin Menisit töihin (2003). Sarjakuvissa Kaltsu Kalliota inspiroivat eniten ihmisten väliset suhteet lukuisine variaatioineen. 

Reliefi, seinäveistos, [305]
Käsin alkydimaalilla maalattu puupuristelevy
Sijainti: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1
 

Anu Halmesmaan Versot-reliefi sijaitsee Kaarina-talon Helsingin puoleisen päädyn korkeassa aulassa. Versot on kuusiosainen seinäveistos, jonka osat ovat halkaisijaltaan puolesta metristä puoleentoista metriin. Materiaalina on käsinleikatut ja hiotut puupuristelevyn palat, jotka on maalattu useaan kertaan, jotta teoksen pinnasta on tullut kiiltävä ja likaa hylkivä. Parhaimmillaan teos tulee 20-30 senttiä ulos seinästä. Teokseen tulee toinen ulottuvuus, kun ulos seinästä tulevat teososat heijastuvat muuttuvina varjoina seinälle auringon valon mukaan.

”Kaarina-talo on hyvä paikka taiteelle. Rakennus on arkkitehtonisesti tosi hieno, ja täällä on kirjasto, tiedon keskus, joka on yksi Verso-teokseni kantavista ajatuksista: meillä on kaikilla valtava määrä tietoa ympärillämme, mutta se, miten sitä pystymme imemään ja mitä sillä teemme, on kiinni kasvualustasta”, pohtii Halmesmaa ja on innoissaan ensimmäisen julkisen teoksensa sijainnista juuri Kaarina-talossa.

Taiteilijavalinnan teki Kaarinan kaupungin, vapaa-ajan lautakunnan, Taiteen edistämiskeskuksen ja Kaarina-talon suunnittelusta vastanneen arkkitehtitoimisto Ark'Aboan edustajista koostuva työryhmä loppuvuodesta 2019. 

Anu Halmesmaa (s. 1981) on turkulainen kuvataiteilija, joka työskentelee veistoksen, grafiikan, maalauksen ja installaation parissa, ja jonka teoksiin on voinut tutustua lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä ympäri Suomea. Hän on valmistunut Turun Piirustuskoulusta vuonna 2006 ja Helsingin Kuvataideakatemialta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2010. Halmesmaa on työskennellyt myös sisarustensa vaatesuunnittelija Miia Halmesmaan ja kuvataiteilija Mikko Halmesmaan kanssa Halmesmaax3-työryhmänä, joka toteutti heinäkuussa 2020 Turun Rettinginrinteen tapahtumaportaikkoon Paradise City -palmuveistoksen, levähdyspaikan, joka viestittää kaupunkilaisille, ettei paratiisia löytääkseen tarvitse matkustaa kaukomaille.

Valokuva, triptyykki, Piikkiö, Harvaluoto [304]
Chromaluxe Metal Print, 96 x 111 cm
Sijainti: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1
 

Vesa Aaltosen metsäaiheinen valokuvakokonaisuus sijaitsee Kaarina-talon lounaskahvilan seinällä. Aaltonen on valokuvannut teostaan varten Harvaluodon metsää Piikkiössä, joka oli teoksen tilaajan, Kaarinan kaupungin, toiveena. Teos on yksi kuva kolmessa osassa, jotka muodostavat yhdessä isokokoisen kokonaisuuden. Teoksen metsämaisema pehmentää Kaarina-talosta avautuvaa kivistä ja urbaania näkymää.

Ihmisen ja luonnon välinen suhde on ollut aina ajankohtainen taiteen lähtökohta. Teoksen valmistumisen aikaan aihe oli Aaltoselle vielä läheisempi tämän tullessa metsänomistajaksi. ”Toki olen aina käsitellyt ihmisen ja luonnon suhdetta, mutta nyt mukaan on tullut uudenlaista omakohtaisuutta metsänomistajuuden myötä, minulla on sellainen parin hehtaarin perintömetsä, jossa olen tehnyt hommia koko kuluneen poikkeuskevään. Kunnioitus luontoa kohtaan lisääntyy entisestään, kun tuntee istuttamansa puut ihan alusta, kävystä saakka” pohtii Aaltonen.

”On myös aina mukava saada julkiseen tilaan pysyviä teoksia. Teos saa silloin näkyvyyttä ja yleisö on osittain sellaista, joka ei jatkuvasti käy taidenäyttelyissä. Julkinen paikka tuo taiteen osaksi arkea ja arkipäivää, mikä on aina hyvä asia”, Aaltonen sanoo.

Taiteilijavalinnan teki Kaarinan kaupungin, vapaa-ajan lautakunnan, Taiteen edistämiskeskuksen ja Kaarina-talon suunnittelusta vastanneen arkkitehtitoimisto Ark'Aboan edustajista koostuva työryhmä loppuvuodesta 2019. 

Vesa Aaltonen (s. 1965) on pitkän linjan valokuvataiteilija, joka tunnetaan niin Turku-kuvistaan kuin abstrakteimmistakin maisemista. Viime aikoina Aaltonen on kuvannut erityisesti metsäaiheita, joihin voi tutustua esimerkiksi Joella-gallerian näyttelyssä tulevana talvena. Aaltonen on valmistunut vuonna 1995 Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta ja työskennellyt laaja-alaisesti valokuvauksen kentällä. Hän opetti valokuvausta Turun taideakatemialla vuodesta 1997 vuoteen 2005.

Puuveistos [110]
Korkeus 184cm
 

Mauno Hartmanin puuveistos Carina-Kaarina hankittiin vuonna 1990 vastavalmistuneeseen Vaarniemen kouluun. Maaliskuussa 2018 veistos löysi uuden kodin Kaarina-talon kolmannen kerroksen tasanteelta.

Mauno Runar Hartman (5.7.1930 Turku – 18.7.2017 Hollola) oli suomalainen kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan suurista hirsirakennelmistaan. Hän opiskeli Ateneumissa ja ulkomailla 1950-luvulla. Hartman työsti suurikokoiset teoksensa perinteisin puurakentamisen menetelmin tapeilla ja kiiloilla. Hirsiveistokset ovat kuin suomalaisen talonpoikaismiljöön muistikuvien arkkitehtuuria kertoen itse rakentamisen tapahtumasta. Hartman teki myös pienoisveistoksia puusta sekä piirroksia, grafiikkaa ja maalauksia. 

Mauo Hartman teki hirsiset lavasteet Joonas Kokkosen oopperaan Viimeiset kiusaukset. Hartmanin suurin puuveistos, 18,5 metriä korkea Stockhimmel, on Volvon pääkonttorissa Göteborgissa. Hartman osallistui yli 100 kotimaiseen yhteis- ja ryhmänäyttelyyn, 54 ulkomaiseen ryhmä- ja yhteisnäyttelyyn ja piti 46 yksityisnäyttelyä. 

Hartman sai useita palkintoja ja tunnustuksia, kuten Opetusministeriön kuvataidepalkinto (1965), Valtion taidekilpailun palkinto (1965 ja 1968), Valtion taidepalkinto (1969), Pro Finlandia -mitali (1977) ja professorin arvonimen (1988).

Hartman antoi suuren määrän omia teoksiaan Lahden kaupunginmuseon hoitoon. Itella julkaisi keväällä 2010 postimerkkisarjan, jossa Hartman oli mukana.

Hartmanin omaelämäkerta Minä Manu Hartman, kuvanveistäjä ilmestyi keväällä 2005 Mauno Hartmanin säätiön julkaisemana. Kirjan tekstisisällön kirjoittivat Mauno ja Pirkko Hartman, jälkisanat on kirjoittanut Ateneumin intendentti Leena Ahtola-Moorhouse. Ulkoasun on suunnitellut professori Tapani Aartomaa. Kirjan kuvitus esittelee Hartmanin hirsiveistoksia sekä pienimuotoisia teoksia ja maalauksia. Kirjan tekstit on hieman lyhentäen käännetty englanniksi. Teos oli yksi vuonna 2005 Suomen kirjataiteen komitean palkitsemista tietokirjoista ja se sai Grafian Vuoden huiput 2005 
-kilpailussa kunniamaininnan.

Veistos, dioriitti [094]
Koko: 35x35cm
 

Jarkko Rothin musta dioriittiveistos sijaitsee Kaarina-talon lehtilukusalissa, vasten punaisen sisääntulokuution seinää.

Jarkko Roth (s. 1943) on vehmaalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari, joka on tunnettu erityisesti graniittiveistoksistaan. Turun piirustuskoulussa opiskellut Roth on ansioitunut myös mitalitaiteilijana ja saanut useita palkintoja kuvanveistokilpailuissa, muun muassa 1. palkinnon Turun 750-vuotisjuhlamitalikilpailussa vuonna 1978.

Roth on tehnyt julkisia teoksia muun muassa Turun kaupungille (Suojattu kasvu, 1985), Raision tehtaille (Ohjattu kasvu, 1989), Salon kaupungille (Fjalar Nordellin muistomerkki 1996 ja Tiedon voima, 1998) sekä Mynämäelle (Antti Lizeliuksen muistopatsas, 2008).

Viimeisimpänä teoksena on Lokalahden kirkon edustalla oleva Kohtaaminen (2024), joka pystytettiin Ilkka Kanervan muistoksi. Kohtaaminen on valmistettu kivestä ja teräksestä.

Veistos [228]     
Tilattu Lemun taistelun muistomerkiksi taistelun 200-vuotisjuhlavuonna 2008
Sijainti: Lemun taistelun muistolehto, Kasarminmäentie 39
 

Lemun taistelun tapahtumat liittyvät Suomen sotaan, joka käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä 1808–1809 Kaarinan Lemunniemessä. Vänrikki Stoolin tarinoissakin mainittu taistelu alkoi ruotsalaisjoukkojen maihinnoususta 19.6.1808. Muistomerkki mukailee Runebergin runossa esiintyvää kuolevaa soturia. Veistos on noin 1,5 metriä korkea ja 1,5 metriä leveä.

Taistelusta tuli kesäkuussa 2008 kuluneeksi 200 vuotta.  Sen kunniaksi alueelle tilattiin Lemun taistelun muistomerkki, Kuoleva soturi. Teos sijaitsee lähellä Yli-Lemun kartanoa, Lemun taistelun muistolehdossa. 

Ajo-ohje: Pyhän Katariinan tieltä Lemuntielle, jolta noin kilometrin jälkeen vasemmalle Kasarminmäentielle. Muistomerkki sijaitsee runsaan puolen kilometrin päässä metsän rinteessä vasemmalla. Auton voi jättää parkkipaikalle, perillä on myös autolle kääntöpaikka.

Heidi Limnell (s. 1957) valmistui kuvanveistäjäksi Turun piirustuskoulusta 1983. Ensimmäisen näyttelynsä Limnell piti Turun kuvataidelautakunnan kutsusta Wäinö Aaltosen museossa valmistumisvuotenaan. Tämän jälkeen hänellä on ollut useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä ja Limnellin töitä on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, kuten Suomen valtion, Turun kaupungin, Turun evankelisluterilaisten seurakuntien, Perniön kunnan ja Sanomalehtimiesten liiton kokoelmissa.

Limnell on opettanut Salon kansalaisopistossa ja Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa piirustusta, maalausta ja kuvanveistoa.

Lasikuituveistos [238]
kahdeksan teoksen kokonaisuus
Sijainti: Kotimäen koulu, Littoistentie 525 

Haahkaveistokset on valmistettu samalla tavalla kuin lasikuituvene ja niissä on 4-5 mattokerrosta, jonka jälkeen ne on käsin laminoitu ja maalattu. Veistokset on ankkuroitu maahan kiinni. Veistokset ovat kooltaan noin 150 cm korkeita ja 300 x 130 cm leveydeltään.

Haahkat ovat väritykseltään keskenään yksilöllisiä ja teoskokonaisuus viestittääkin erilaisuuden ja hyväksymisen tärkeyttä, lajin sisällä ja lajien välillä. Teoksen ja ihmisen välinen suhde korostuu oppilaiden oleskellessa lintujen päällä välitunneilla.

Haahkat sijaitsivat vuosina 2009-2024 Kotimäen koulun ja Ristikallion päiväkodin pihoissa lasten leikki- ja välituntialueilla. Kuntotarkastuksen yhteydessä havaittiin, että runsaasta käytöstä johtuen lintujen pinnat ja rakenteet olivat jonkin verran vaurioituneet eivätkä linnut siten olleet enää turvallisia. Syksyllä 2024 Kaarinan kaupunki teki sopimuksen Noja Groupin Oy:n kanssa lintujen kunnostamisesta. Noja Groupin toimitusjohtaja Jesse Mäkelä innostui työstä, joka antoi uudenlaista haastetta koko työryhmälle. Jokaisen linnun kunto ja siihen tarvittavat korjaustyöt piti arvioida ja toteuttaa yksittäisinä tapauksina.

Koulun alue on vuonna 2024 kokenut suuria muutoksia, kun sinne on rakentunut uudisrakennus ja piha-alueita on uudistettu. Koulun henkilökunnan taholta esitettiin toive suunnitella linnuille uudet sijoituspaikat, jotka eivät olisi välituntialueella. Tämän toiveen pohjalta lähdettiin miettimään sijoitusta, jossa linnut olisivat paremmin näkyvillä kouluun saapuville ja koulun ohi ajaville kuntalaisille.

Linnut talvehtivat korjauksen jälkeen talven kaupungin varastossa ja ne palautettiin arkkitehtitoimiston suunnittelemille uusille sijoituspaikoille toukokuussa 2025.

Reima Nurmikko (s. 1951) on installaatiotaiteilija, kuvanveistäjä, kuvataiteilija, taidemaalari, valokuvataiteilija ja ympäristötaiteilija. Nurmikko tutkii töissään eri tekniikoiden yhdistämistä. Hänen aihepiireinään ovat usein ihmisen ja luonnon väliset jännitteet.

Reima Nurmikko valmistui Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulusta vuonna 1975 ja on sen jälkeen opiskellut holografiaa Rhode Island School of Design/Brown yliopistossa Yhdysvalloissa vuosina 1989-1990. Nurmikko on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä lähinnä Turussa ja Helsingissä ja teoksia on esillä lukuisissa kansainvälisissä kokoelmissa. Reima Nurmikon ”Haahkat” ovat tuttu näky myös Turun Aurajoessa kesäisin.

”Ihmisen ja luonnon välinen dialogi on merkittävässä roolissa taiteessani, jossa varsinkin linnut näyttelevät tärkeää roolia. Meidän vastuullamme on huolehtia yhteisestä luonnostamme ja ympäristöstämme” kertoo Reima Nurmikko.

Seinäreliefi, ruostumaton teräs [237]
Sijainti: Littoisten monitoimitalo, ulkoseinä, Tallakatu 2
 

Teknisen lautakunnan pyynnöstä kulttuurilautakunta pyysi neljältä taiteilijalta ehdotuksen Littoisten monitoimitalon ulkoseinään tulevasta seinäreliefistä. Lautakunnan määritelmän mukaan reliefin tulisi olla Littoisten perinnettä kuvaava.      

Saaduista ehdotuksista lautakunta valitsi toteutettavaksi Sinikka Mäki-Lertolan teoksen nimeltä Kuvakudos. Mäki-Lertolan esityksen mukaan tämä yhdistää Littoisten perinteen (Verkatehdas) sekä talon toiminnan (kudonta). Reliefin hahmot taas kertoisivat yhdessä olosta ja nimenomaan nuorison kokoontumispaikasta.

Reliefi on kooltaan 280 x 340 cm, syvyyttä sillä on noin 20 cm ja painoa noin 400 kg. Seinäreliefi on valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Mäki-Lertola valmisti teoksen silloisen Ammattikurssikeskuksen tiloissa Turun Kärsämäessä. Pintakäsittely tehtiin Paraisilla.

Sinikka Mäki-Lertola (s. 1954, Turku) on suomalainen kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija, joka on tehnyt yli 40-vuotisen uran kuvataiteilijana ja kuvataiteen opettajana.

Mäki-Lertola on valmistanut teoksia erilaisin kuvanveiston tekniikoin muun muassa pronssista, betonista, teräksestä, kipsistä, puusta ja savesta. Keskeistä Mäki-Lertolan taiteellisessa työskentelyssä onkin teoksessa käsiteltyyn aiheeseen soveltuvan materiaalin valinta. Vuodesta 2005 lähtien hän on valmistanut veistoksia myös nukkasihdistä kerätystä pölystä. 

Mäki-Lertolan teosten aihepiirit liikkuvat muun muassa ympäristöön ja muuttoliikkeeseen liittyvissä kysymyksissä. Monet hänen varhaisimmista teoksistaan ammentavat omaelämäkerrallisista aineksista. Mäki-Lertola teoksissa on aina taustalla kertomus, jolle abstrakti muoto antaa vapauden jatkaa elämää.

Mäki-Lertolan tuotantoon kuuluu useita julkisen tilan teoksia, kuten neljää haahkaa kuvaava pronssiveistos Lintukoto (1986) Kaarinan Voivalassa sekä teräksinen Kuvakudos (1985) Littoisissa. Monet Mäki-Lertolan julkisen tilan teoksista ovat syntyneet yhteisötaidehankkeina.

Mäki-Lertolan teoksia oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1975. Pian kuvanveistäjäksi valmistumisen jälkeen hänet kutsuttiin pitämään yhteisnäyttely taidemaalari Anu Tuomen kanssa Wäinö Aaltosen museossa vuonna 1982.

Sittemmin Mäki-Lertola on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Hänen teoksiaan on muun muassa Suomen valtion, Turun museokeskuksen, Turun Taidemuseon, Naantalin kaupungin ja Uppsalan kaupungin kokoelmissa. 

Mäki-Lertola on toiminut vuodesta 1976 lähtien myös erilaisissa kuvataiteen opetustehtävissä muun muassa Turun piirustuskoulussa, Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa, Turun Taideakatemiassa ja Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuonna 1990 hän perusti kolmen muun turkulaisen kuvanveistäjän kanssa pronssivalutaitoa vaalivan ja kehittävän taidevalimo Jöötti ry:n. Mäki-Lertola on myös turkulaisen Taidekeskus Inton taiteellinen johtaja.

Sinikka Mäki-Lertola valmistui kuvanveistäjäksi Turun piirustuskoulusta, jossa hän opiskeli vuodet 1975–1979. Hän opiskeli lisäksi pedagogiksi Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa 1996–1997 ja täydensi koulutustaan vuosina 1999–2001 Turun ammattikorkeakoulussa kuvataiteilijan AMK-tutkinnolla. Vuonna 2005 Mäki-Lertola valmistui taiteiden maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulusta.

Pronssiveistos [220]
Sijainti: Kaarinakoti, Ruokokatu 10 (Varha)
 

Sinikka Mäki-Lertolan Lintukoto tervehtii Kaarinakotiin tulevaa sijaiten sisäänkäyntiä vastapäätä olevalla viheralueella. Silloisen Kaarinkodin johtaja tilasi luonnoksia suoraan taiteilijalta ja toteutettava teos valittiin näistä luonnoksista. Teokseen kuuluu neljä haahkaa ja kaksi suurta kiveä, joiden päälle haahkat on aseteltu.

Teoksen taustalla on ajatus haahkojen tavasta hoitaa poikasiaan joukossa yhteisesti, jakaa hoivaa ja huolenpitoa. Lintukoto viittaa hyvään oloon ja paikkaan, jossa on turvallista. Linnut aiheena sopivat taiteilijan mielestä muutenkin loistavasti merelliseen Kaarinaan.

Linnut on valettu kuvanveistäjäliiton valimolla Herttoniemessä ja kivet taiteilija kävi valitsemassa Airiston sorakuopilta.

Kaarinakoti on Varhan pitkäaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö Voivalassa. 

Sinikka Mäki-Lertola (s. 1954, Turku) on suomalainen kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija, joka on tehnyt yli 40-vuotisen uran kuvataiteilijana ja kuvataiteen opettajana.

Mäki-Lertola on valmistanut teoksia erilaisin kuvanveiston tekniikoin muun muassa pronssista, betonista, teräksestä, kipsistä, puusta ja savesta. Keskeistä Mäki-Lertolan taiteellisessa työskentelyssä onkin teoksessa käsiteltyyn aiheeseen soveltuvan materiaalin valinta. Vuodesta 2005 lähtien hän on valmistanut veistoksia myös nukkasihdistä kerätystä pölystä. 

Mäki-Lertolan teosten aihepiirit liikkuvat muun muassa ympäristöön ja muuttoliikkeeseen liittyvissä kysymyksissä. Monet hänen varhaisimmista teoksistaan ammentavat omaelämäkerrallisista aineksista. Mäki-Lertola teoksissa on aina taustalla kertomus, jolle abstrakti muoto antaa vapauden jatkaa elämää.

Mäki-Lertolan tuotantoon kuuluu useita julkisen tilan teoksia, kuten neljää haahkaa kuvaava pronssiveistos Lintukoto (1986) Kaarinan Voivalassa sekä teräksinen Kuvakudos (1985) Littoisissa. Monet Mäki-Lertolan julkisen tilan teoksista ovat syntyneet yhteisötaidehankkeina.

Mäki-Lertolan teoksia oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1975. Pian kuvanveistäjäksi valmistumisen jälkeen hänet kutsuttiin pitämään yhteisnäyttely taidemaalari Anu Tuomen kanssa Wäinö Aaltosen museossa vuonna 1982.

Sittemmin Mäki-Lertola on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Hänen teoksiaan on muun muassa Suomen valtion, Turun museokeskuksen, Turun Taidemuseon, Naantalin kaupungin ja Uppsalan kaupungin kokoelmissa. 

Mäki-Lertola on toiminut vuodesta 1976 lähtien myös erilaisissa kuvataiteen opetustehtävissä muun muassa Turun piirustuskoulussa, Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa, Turun Taideakatemiassa ja Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuonna 1990 hän perusti kolmen muun turkulaisen kuvanveistäjän kanssa pronssivalutaitoa vaalivan ja kehittävän taidevalimo Jöötti ry:n. Mäki-Lertola on myös turkulaisen Taidekeskus Inton taiteellinen johtaja.

Sinikka Mäki-Lertola valmistui kuvanveistäjäksi Turun piirustuskoulusta, jossa hän opiskeli vuodet 1975–1979. Hän opiskeli lisäksi pedagogiksi Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa 1996–1997 ja täydensi koulutustaan vuosina 1999–2001 Turun ammattikorkeakoulussa kuvataiteilijan AMK-tutkinnolla. Vuonna 2005 Mäki-Lertola valmistui taiteiden maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulusta.

Sekatekniikka [296]                
Sijainti: Piikkiö, Harvaluodontien ja Uudentalontien risteys
 

Katoksen suunnittelussa ja toteutuksessa oli mukana 9 harvaluotolaisen nuoren ja lapsen lisäksi useita Harvaluotoseuran aikuisia jäseniä. Taidebussikatoksen idea syntyi saarelaisten yhteydenotosta ja heidän omasta tarpeestaan sitouttaa paikallisia lapsia ja nuoria kyläyhteisöön ja Harvaluotoon asuinpaikkana. Saaren ainoa bussikatos on toiminut monen koululaisen kouluunlähtöpaikka, mutta myös tapaamispaikkana ja kylän ilmoitustauluna. 

Teoksen visuaalinen ilme on lähtöisin nuorten ja lasten elämässä vahvasti vaikuttavista elementeistä, kuten sosiaalisesta mediasta. Teos on lasten ja nuorten näköinen, korostaen heidän haaveitaan ja todellisuuttaan.

Lue lisää yhteisötaiteena toteutetuista teoksista (linkki).

Sara Ilveskorpi (s. 1970, Heinola) on suomalainen kuvataiteilija AMK/TaM ja väitöskirjatutkija. Ilveskorpi työskentelee kuvataiteen ja yhteisötaiteen parissa, hyödyntäen multimediaa ja tehden teoksia, jotka perustuvat valokuviin, grafiikkaan, videoon ja installaatioihin. Ilveskorven töiden pääteemoja ovat syväekologia ja posthumanismi. Hän on kiinnostunut ihmisenä olemisen ontologisista ulottuvuuksista. 

Sara Ilveskorpi on valmistunut Turun taideakatemiasta pääaineenaan kuvataide ja opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopistossa taidepedagogiikan maisteriohjelmassa. Hän on suorittanut valokuvauksen sekä metalli- ja lasitekniikoiden opintoja, ja hänellä on myös puutarhurin ammattitutkinto. 

Ilveskorpi vastasi vuonna 2015 Kemiönsaaren performanssiworkshopista, jonka pohjalta muodostettu yhteisötaide- ja performanssiryhmä jatkoi toimintaansa. Vuonna 2016 hän tuotti Varsinais-Suomen taidetoimikunnan ja Saaren kartanon residenssin isännöimmässä yhteisötaiteen triennallissa Kemiönsaaren osuuden. Vuonna 2017 Ilveskorpi toimi Kaarinan kaupungin yhteisötaiteilijana.

Ilveskorpi kuuluu Turun taiteilijaseuraan ja Suomen taidegraafikot ry:n. Ilveskorpi työskentelee Kemiönsaarella Länsi-Suomessa Ateljé Tjuda Pedagogion taiteilijayhteisössä.

Sekatekniikka, 3-osainen teos, yhteisötaide [297]
Sijainti: Littoisten lava, Littoisten järventie 153
 

Jaetut askeleet on kolmiosainen teos, jonka idea syntyi Tanssiseuran Sekahaun halusta kunnioittaa Littoisten lavan pitkää lavatanssiperinnettä. Teoksien materiaalina on käytetty mosaiikkia ja maalattua vaneria. Teokset sijaitsevat ulkona tanssilavan ja hiekkarannan välissä, joten kaikilla alueella liikkuvilla on mahdollisuus nauttia niistä. 

Teoksen 1. osa, pienoistanssilava, osallistaa myös yhteisöä toimintaan, sillä siinä voi harjoitella Suomalaisen tangon askeleita (koko 200x200 cm). Teoksen 2. osa on liikuteltava mosaiikkiseinä, joka esittää tanssivaa paria (koko 120x180 cm). Teoksen 3. osa on tuuliviiri, jonka sijaitsee tanssilavan tupakointikatoksen katolla (koko 80x120 cm). 

Teoksen valmistamiseen osallistui kahden kuukauden aikana 40 Tanssiseura Sekahaun jäsentä ja alueen muuta käyttäjää, alakouluikäisestä eläkeläiseen. Erityisesti teos houkutteli paikalle Littoisten alueella asuvia. Teoksen julkistaminen tapahtui 31.8.2017 Littoisten lavalla Tanssiseura Sekahaun kesäkauden päättäjäisten yhteydessä, n. 100 tanssijan läsnäollessa. 

Lue lisää yhteisötaiteena toteutetuista teoksista (linkki).

Sara Ilveskorpi (s. 1970, Heinola) on suomalainen kuvataiteilija AMK/TaM ja väitöskirjatutkija. Ilveskorpi työskentelee kuvataiteen ja yhteisötaiteen parissa, hyödyntäen multimediaa ja tehden teoksia, jotka perustuvat valokuviin, grafiikkaan, videoon ja installaatioihin. Ilveskorven töiden pääteemoja ovat syväekologia ja posthumanismi. Hän on kiinnostunut ihmisenä olemisen ontologisista ulottuvuuksista. 

Sara Ilveskorpi on valmistunut Turun taideakatemiasta pääaineenaan kuvataide ja opiskelee tällä hetkellä Aalto-yliopistossa taidepedagogiikan maisteriohjelmassa. Hän on suorittanut valokuvauksen sekä metalli- ja lasitekniikoiden opintoja, ja hänellä on myös puutarhurin ammattitutkinto. 

Ilveskorpi vastasi vuonna 2015 Kemiönsaaren performanssiworkshopista, jonka pohjalta muodostettu yhteisötaide- ja performanssiryhmä jatkoi toimintaansa. Vuonna 2016 hän tuotti Varsinais-Suomen taidetoimikunnan ja Saaren kartanon residenssin isännöimmässä yhteisötaiteen triennallissa Kemiönsaaren osuuden. Vuonna 2017 Ilveskorpi toimi Kaarinan kaupungin yhteisötaiteilijana.

Ilveskorpi kuuluu Turun taiteilijaseuraan ja Suomen taidegraafikot ry:n. Ilveskorpi työskentelee Kemiönsaarella Länsi-Suomessa Ateljé Tjuda Pedagogion taiteilijayhteisössä.