Kaarinan kulttuuri- ja kirjastopalveluilla huikea vuosi 2023

Julkaistu: 21.2.2024 | Päivitetty: 21.2.2024
Vuoden 2023 tilastot osoittavat, että Kaarinan kulttuuri- ja kirjastopalveluita käytetään todella ahkerasti.

Vuosi 2023 oli ensimmäinen kokonainen toimintavuosi koronarajoitusten jälkeen. Kaarinan kirjastoissa vuosi oli ennätyksellisen vilkas erityisesti lainamäärien osalta. Kulttuuripalvelut puolestaan keräsivät vuoden aikana tapahtumiinsa lähes 23 000 kävijää.  

Kaarinan kirjastoissa ennätyksellisen vilkas vuosi

Vuosi 2023 oli Kaarinan kirjastoissa lainauksen ennätysvuosi. Lainoja oli yli 780 000 mikä on 20 prosentin nousu vuoteen 2022. Aiempi lainaennätys vuodelta 2019 rikkoontui nyt yli 100 000 lainalla. Suurin osa lainoista oli kirjoja ja niitä lainattiin enemmän kuin koskaan aiemmin. Eniten lisääntyi sekä lasten että aikuisten tietokirjojen lainaus.

"Kokonaislainaus on kasvanut ja erityisesti kirjojen lainaus on ilahduttavasti noussut. Sekä lasten että aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuden lainaus on kasvanut. Lainaus on kasvanut tasaisesti myös muussa kuin suomenkielisessä kirjallisuudessa. E-aineistojen käyttö on lisääntynyt ja e-kirjojen lainaus on noussut lähes 20 prosenttia edellisvuodesta", iloitsee kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtaja Arja Pesonen.

Vaski-kirjastot aloittivat musiikin CD-levyjen kellutuksen vuoden 2023 alussa. Kellutus tarkoittaa sitä, että levyt jäävät siihen Vaskin toimipisteeseen, johon ne palautetaan. Musiikin lainaus on ollut pitkään laskusuuntainen, mutta kellutuksen myötä myös CD-levyjen lainaus lisääntyi 15 prosenttia. Kellutus on lisännyt lainausta, sillä se on monipuolistanut musiikkivalikoimaa myös pienissä kirjastoissa.

Kirjastojen ovet kävivät ahkerasti ja fyysiset käynnit lisääntyivät. Kirjastokäyntejä oli 10 jokaista kaarinalaista kohden. Myös verkkokirjastoa käytettiin ahkerasti ja verkkokäyntejä oli lähes 290 000. Kirjastokorttia käyttävien asiakkaiden määrä on kasvussa. Lainausoikeuttaan käytti 300 asiakasta enemmän kuin edellisvuonna.

Tapahtumia kirjasto järjesti jonkin verran vähemmän kuin edellisvuonna, mutta käyttäjäkoulutuksissa kuten kirjavinkkauksissa sekä tiedonhaun ja kirjastonkäytön opetuksessa nousua oli 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kirjaston järjestämiä tapahtumia ja opastuksia oli vuoden aikana yli 500. Lukupiirit, satutunnit, opastukset, vinkkaukset ja muut kirjaston tapahtumat tavoittivat 8 300 osallistujaa. 

Kulttuurin monipuolinen tarjonta keräsi 23 000 kävijää

Kaarinan kulttuuripalvelujen tapahtumiin osallistui viime vuonna lähes 23 000 kävijää. Tarjonta oli vuoden aikana hyvin monipuolista.

Erilaiset konsertit olivat erityisen suosittuja. Kaarina-talossa kuultiin mm. kuoroesityksiä, klassista kitaramusiikkia, tangoa, lastenmusiikkia, ranskalaista kamarimusiikkia, kansanmusiikkia ja nautittiin myös yhteisestä joululaulutilaisuudesta. Suurimpaan suosioon viime vuoden konserteista nousi Tango del norte -yhtyeen konsertti. Kuuntelijoita oli konsertissa niin paljon, että Kaarina-salista loppuivat tuolit kesken!

Kulttuuripalvelut suunnittelevat ja toteuttavat tapahtumia yhdessä mm. kirjaston, kansalaisopiston sekä musiikkiopisto Arkipelagin kanssa. Kirjaston kanssa yhteistyötä tehdään esimerkiksi kirjallisten iltojen ja luentojen osalta. Kansalaisopiston kanssa yhteistyössä järjestettyjen luentojen aiheet ovat vaihdelleet kuvataiteesta ja kirjallisuudesta aina rakentamiseen ja lentämisen historiaan. Musiikkiopisto Arkipelag järjestää säännöllisesti oppilaskonserttejaan Kaarina-salissa. Näissä konserteissa on päästy nauttimaan esimerkiksi harppu- ja pianomusiikista.

Kulttuuripalvelut järjestävät vaihtuvia näyttelyitä Kaarina-talossa ja Piikkiön kirjastossa. Näyttelyissä on ollut monipuolisesti esillä erilaisia taidemuotoja ja tekniikoita. Näyttelyissä on pyritty nostamaan esille erityisesti paikallisia taiteilijoita.   

"Kulttuurin ja kirjaston yhteistyö saman yksikön sisällä tuo Kaarinassa synergiaetua. Kirjasto keskittyy omaan ydintehtäväänsä, eli monipuolisten lukutaitojen edistämiseen ja kulttuuripalveluiden kautta saadaan laadukasta tapahtumatuotantoa ja -osaamista taloon", Arja Pesonen toteaa.

Vuoden 2023 Suomen yleisten kirjastojen vuoden 2023 tilastot julkaistaan 3.4.2024 sivustolla Suomen yleisten kirjastojen tilastot.

Lisätietoja:
kulttuuri-ja kirjastopalvelujohtaja Arja Pesonen
p. 050 373 2742

Alla olevissa kuvissa kirjaston ja kulttuuripalveluiden vuosi 2023 lukuina . 

Jaa