Valkeavuoren kampuksen ja lukion liikennejärjestelyt lokakuussa 2025

Julkaistu: 3.10.2025 | Päivitetty: 3.10.2025

Alla olevaa karttaa on päivitetty mm. mopoparkkien, saattoliikenteen ja koulukuljetustaksin yläpihan jättö- ja noutopaikan sijainnin osalta. Muutokset astuvat voimaan 6.10.2025.

Syyslukukausi jatkuu Valkeavuoren uudella kampuksella vielä työmaan keskellä.  Muutokset entiseen ovat lihavoituna tekstinä. Osa kampuksen pihoista on vielä rakenteilla. Pysäköinti- ja saattoliikennealueet saadaan kokonaisuudessaan käyttöön maanantaina 6.10.2025. Alueella on kuitenkin edelleen työmaista johtuvia, tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Tämän vuoksi vaaditaan kärsivällisyyttä, ohjeiden noudattamista ja muiden huomioimista, jotta kaikki voivat liikkua kampuksen alueella ja ympäristössä turvallisesti. 

Varaa tarpeeksi aikaa, kun saatat lapsen kampukselle, älä tule kiireessä paikalle tai kiirehdi paikalta pois. Saattoliikenteessä tulee noudattaa varovaisuutta ja olla kärsivällinen. Lapsen voi jättää myös kävelymatkan päähän koululta, esimerkiksi Kaarinan keskustaan. Toivottavaa olisi, että kouluun tultaisiin mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyörällä.

Kaikkea ylimääräistä autoilua kampuksen ympäristössä kannattaa välttää. Muista noudattaa liikennesääntöjä ja vältä yllättäviä liikkeitä.

Koska vasta pienet osat tulevista piha-alueista ovat käytössä, tulee kaikkien oppilaiden, huoltajien ja henkilökunnan huomioida alueella liikkuessaan seuraavat asiat.

Seuraavat muutokset, jotka on merkitty lihavoituna tekstinä, ovat voimassa maanantaista 6.10.2025 alkaen.

Liikenteessä tulee olla tarkkana ja huomioida alueen muuttuvat liikennejärjestelyt ja edelleen jatkuva työmaaliikenne. Katso myös kartta voimassa olevista liikennejärjestelyistä alla.

Saattoliikenne ja pysäköinti

Päiväkoti

  • Saattoliikennepaikat sijaitsevat päiväkodin edessä uudella pysäköintialueella, ajo Veitenmäentieltä. 
  • Pysäköintialueen sisäinen liikenne on yksisuuntaista.
  • Päiväkodin saattoliikennepaikat on merkitty liikennemerkeillä, myös aikarajoitettuja asiakaspaikkoja voi käyttää.
  • Päiväkodin edessä on myös pyörätelineitä.

1–2-luokkalaiset

  • 1–2-luokkalaisten saattoliikenne voi käyttää päiväkodin edessä Veitenmäentien varressa sijaitsevaa uutta pysäköintialuetta, josta on kävely-yhteys koululle päiväkodin pihan läpi.
  • Jalankulku 1–2-luokkalaisten tiloihin on mahdollista myös Aapiskujan kautta liitekartan mukaisesti. Sisäänkäynnille johtaa työmaa-aidoilla rajattu väylä.

3–9-luokkalaiset ja lukio

  • 3–9 luokkalaisten sekä lukiolaisten saattoliikenne siirtyy liikuntahallin edestä lopulliselle paikalleen nyt käyttöön saatavan pysäköintialueen oikeaan reunaan. Samalla pysäköintialueen liikennöinti muuttuu Veitenmäentien suunnalta yksisuuntaiseksi. Sisäänajo pysäköintialueelle, liikuntahallille ja saattoliikennepaikoille Veitenmäentieltä, jatkossa kaikki ulosajo alueelta tapahtuu Voivalantien puolelle.
  • Lukion liikuntaesteisten kuljetusreitti säilyy ennallaan Aapiskujan päässä. Reitti ei kuitenkaan jatkossa ole sallittu mopoille, vaan mopojen ajo ja pysäköinti siirtyy lopulliselle parkkialueelle Voivalantien reunaan.
  • Aapiskujan puoleisella reitillä on edelleen työmaaliikennettä, joten tällä väylällä kaikkien oppilaiden kävely ja pyöräily on turvallisuussyistä kielletty.

Mopot ja pyörät

  • Uuden ison pysäköintialueen Voivalantien puoleisessa reunassa sijaitsee virallinen mopoparkki. Ajo mopoparkkiin tapahtuu Veitenmäentieltä. Pysäköintialueen sisällä liikenne muuttuu yksisuuntaiseksi (sisäänajo Veitenmäentieltä ja ulosajo Voivalantielle.) 
  • Kaikki mopojen väliaikaisparkit poistuvat käytöstä, kun Voivalantien puoleinen parkkialue otetaan käyttöön maanantaina 6.10.2025
  • Mopoilla ei saa ajaa koulun piha-alueilla eikä niitä saa pysäköidä pyöräparkkeihin.
  • Liikuntahallin edessä on käytössä uudet pyöräkatokset, joilta on kulkuyhteys 3-9-luokkalaisten piha-alueille. Ajo pyöräkatoksille Veitenmäentieltä. Huom! Pyöräkatoksille johtavalla ajoreitillä on risteävää autoliikennettä, pidä pyöräilyvauhtisi maltillisena.
  • Pyörätelineitä on Voivalantien varressa kampuksen edessä. Päiväkodin ja 1–2-luokkalaisten pyörille on varattu pienet alueet Aapiskujan pysäköintialueen reunasta työmaa-aidan vierestä sekä Veitenmäentien ja Aapiskujan kulmasta. Lukion väistötilojen seinustalla on pyörille varattu alue.
  • Päiväkodin sekä äitiys- ja lastenneuvolan asiakkaille ja 1-2-luokan oppilaille on pyörätelineitä myös  Veitenmäentien pysäköintialueella sisäänkäyntien edessä.

Henkilökunnan, lukion oppilaiden ja liikuntahallin asiakkaiden pysäköinti

  • Voivalantien ja Veitenmäentien kulmauksessa oleva iso pysäköinti alue on kokonaisuudessaan valmistunut ja saadaan käyttöön 6.10 alkaen. Pysäköintialue on päivisin tarkoitettu kampuksen, lukion ja liikuntahallin henkilökunnan sekä opiskelijoiden käyttöön. Pysäköintialue on kouluajan ulkopuolella kampuksen iltakäyttäjien, liikuntahallin asiakkaiden ja henkilökunnan käytössä. 
  • Päiväkodin henkilökunta voi käyttää Veitenmäentien pysäköintialueen henkilökunnalle merkittyjä paikkoja tai uutta isoa pysäköintialuetta.
  • Aapiskujan pysäköintialueen paikat poistuvat Kampuksen ja lukion käyttäjien käytöstä lopullisen parkkipaikan valmistuessa.
  • Lukion oppilaiden autojen pysäköinti tapahtuu jatkossa isolla uudella pysäköintialueella.

Äitiys- ja lastenneuvola

  • Kaarinan äitiys- ja lastenneuvolan tilat sijaitsevat osoitteessa Veitenmäentie 29.
  • Asiakaspysäköinti tapahtuu Veitenmäentien varressa sijaitsevalla pysäköintialueella. Aikarajoitetut asiakaspaikat on merkitty liikennemerkeillä. Sisäänkäynnin edessä on myös kaksi liikuntaesteisten p-paikkaa sekä pyöräparkki.

Lue uutinen Kaarinan pääterveysaseman äitiys- ja lastenneuvola muuttaa Valkeavuoren kampukselle

Kampuksen ympäristön työmaiden vaikutus liikenteeseen

Lyhyt- ja pidempiaikaisia lisähaasteita Valkeavuoren kampuksen ympäristön liikenteelle aiheuttavat alueella käynnissä olevat muut työmaat.

Lukion perusparannus kestää 2026 loppuun saakka

Vuoden 2026 loppuun asti kestävä lukion perusparannus vaikuttaa Valkeavuoren kampuksen ympäristön liikenteeseen.

  • Lukion työmaaliittymän vieressä oleva Voivalantien eteläpuolen katoksellinen bussipysäkki nro 6049 on otettu käyttöön lokakuun alussa. Pysäkillä liikkuvien on kiinnitettävä erityistä huomioita pysäkin vieressä olevaan työmaan ajoliittymään ja alueella on liikuttava varoen. 
  • Lukiorakennuksen Saaristotien puoleiseen reunaan on toteutettu jalankulku- ja pyöräilyväylä, jonka käyttöä suositellaan kaikille Rauhalinnan suunnasta tuleville koulun ja lukion oppilaille. Tällöin oppilaat eivät joudu risteämään lukion työmaaliittymän kanssa.
  • Lukion pyöräparkkialue sijaitsee väistötilojen seinustalla.

Pyöräteiden parannushankkeet ja vesihuollon saneeraustyö valmistunut

Voivalantien ja Koulumestarinkadun jalankulku- ja pyörätien parannushanke on valmistunut ja käytettävissä, eikä enää aiheuta jatkossa haittaa liikenteelle. 

Lopussa kiitos seisoo

Noudatetaan näitä ohjeita ja liitekartassa esitettyjä tilapäisiä järjestelyitä muutamat seuraavat viikot - uusia ja parempia liikenne- ja pihajärjestelyjä odotellessa. Tulossa on kuitenkin hienoja piha-alueita ja toimivampia liikennejärjestelyjä!

Jaa