Toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin etäopetussuositus

Julkaistu: 3.11.2020 | Päivitetty: 4.11.2020

Koronapandemia on kiihtynyt Varsinais-Suomessa nopeasti. Alueellinen koronaryhmä suosittaa toisen asteen ammatillisten oppilaitosten siirtyvän etäopetukseen kahdeksi viikoksi mahdollisimman pian, viimeistään maanantaista 9.11. alkaen. Suositus etäopetuksesta ei koske tässä vaiheessa lukioita. Tällä hetkellä koronavirus leviää varsinkin omasta perhepiiristä sekä toisen asteen oppilaitoksista. Lisäksi lieväoireisten tulisi ehdottomasti noudattaa omaehtoista karanteenia ja hakeutua testiin.

– Koronatilanne on muuttunut viikossa paljon ja tartunnat leviävät erityisesti nuorten keskuudessa. Käänne oli odotettavissa, mutta se tuli yllättävän nopeasti, sanoo johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Varsinais-Suomessa noin puolet lokakuun tartunnoista todettiin alle 30-vuotiailla. Suurimman koronatartunnan saaneiden ryhmän muodostavat tällä hetkellä perhe- ja lähipiiritapaukset sekä niistä seuranneet jatkotartunnat muun muassa kouluissa. Toisen asteen oppilaitoksiin on kahden edeltävän viikon (19.10.–1.11.) ajalta liitetty ainakin 13 koronatartuntaa. Lisäksi vaihto-opiskelijoiden joukkoaltistumisessa on todettu 16 tartuntaa.

Tällä hetkellä noin 76 prosenttia tapauksista pystytään jäljittämään. Koronaryhmän mukaan maakunta on edelleen kiihtymisvaiheessa. Maakunnan koronavirustapaukset keskittyvät erityisesti Turkuun, Saloon ja Raisioon.

Koronatyöryhmä on havainnut, että koronatesteihin ei enää hakeuduta yhtä herkästi kuin alkusyksyllä.

– Hyvin huolestuttavaa on, että lieväoireisena on liikuttu työpaikoilla ja oppilaitoksissa. Tämä on osaltaan mahdollistanut koronaviruksen nopeaa leviämistä. On meistä kaikista itsestämme kiinni, millaiseksi tuleva talvi koronarajoitusten suhteen muodostuu. Koronatestiin on edelleen mentävä, jos oireita ilmaantuu, sanoo Mikko Pietilä.

– Alamme nähdä etäopetuksen vaikutuksia koronan leviämiseen noin kahden viikon kuluttua voimaantulosta. On tärkeää huomioida riittävä väljyys kaikkien oppilaitosten opetustilanteissa, joita ei voida toteuttaa virtuaaliympäristössä. Maskia käyttämällä voidaan vähentää altistuksia opetuksessa ammatillisissa oppilaitoksissa, lukioissa ja kaikissa julkisissa tiloissa, Pietilä sanoo.

Opintoihin liittyvät harjoittelut voidaan toteuttaa suunnitellusti, kun turvallisista etäisyyksistä huolehditaan.

Myös työryhmän kaikki aiemmin antamat suositukset ovat edelleen voimassa

Lue Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koko tiedote 3.11.2020

Toimintaohje koronavirusepäilyn varalle

Ammattiopisto Livia siirtyy osittaiseen etäopetukseen 9.-20.11.

Ammattiopisto Liviaan kuuluvat Kaarinan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos, Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutti sekä Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos. Livia on Kaarinan, Paimion ja Paraisten kaupunkien yhteinen koulutuskuntayhtymä. 

Pääsääntöisesti Livian teoriaopetus tai ns. luokkaopetus siirretään etäopetukseen 9.-20.11.2020. Livian opiskelijoita, heidän huoltajiaan sekä henkilökuntaa on tiedotettu asiasta.

Lähiopetusta voidaan jatkaa seuraavissa tapauksissa:

  • opetus tapahtuu maastossa / ulkotiloissa
  • opetus tapahtuu hallitiloissa, laboraatiotiloissa, kasvihuoneissa, työsaleissa, eläinsuojissa tai vastaavissa tiloissa, joissa on runsaasti tilaa.
  • poikkeustapauksissa myös teoriaopetusta voidaan antaa, mikäli etäopetus ei ole mahdollista eikä opetusta ole tarkoituksenmukaista siirtää. Esimerkiksi näytöt, kielikokeet tai tasokokeet voidaan järjestää huomioimalla turvavälit erityisjärjestelyin.
  • erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden pienryhmäopetusta voidaan jatkaa. Tukiopetusta ja tehtäväpajoja voidaan jatkaa.

Koulutus- ja oppisopimukset hoidetaan suunnitelmien mukaan.

Lähiopetuksessa opiskelijoilla on maskipakko 9-20.11 välisenä aikana. Mikäli opiskelijalla ei ole omaa maskia, Livia tarjoaa opiskelijoille maskit ko. aikana. Maskit jakaa opettaja. Maskipakko on myös kuljetusten aikana pikkubusseissa ja veneissä.

Myös henkilökunnan on sisätiloissa käytettävä maskia tai visiiriä 9-20.11.

Livian tiedote 4.11.2020

Ammattiopisto Livia

Jaa